SEKSUAALIRIKOS Oulun käräjäoikeus on antanut toisen tuomionsa kiihkeää keskustelua herättäneissä epäillyissä alaikäisten uhrien seksuaalirikostapauksissa, joissa syytettynä ovat pääosin ulkomaalaistaustaiset miehet.
Abdullhadi Barhum, 22, tuomittiin kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Barhum joutuu maksamaan uhrilleen, 14-vuotiaalle tytölle myös noin 8000 euron korvaukset. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen
Mies tapasi uhrinsa Snapchatin kautta, jossa hänelle entuudestaan tuntematon tyttö oli pyytänyt hakemaan itselleen savukkeita. Mies oli luvannut hakea myös alkoholia, ja tyttö oli kertonut tälle ikänsä. Barhum tapasi tytön kaksi kertaa ja toisella tapaamisella hän oli vienyt tytön metsään, jossa teko oli tapahtunut.
Syyttäjä vaati tuomiota törkeästä raiskauksesta, mutta oikeuden mukaan raiskaus ei ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä ja asianomistajalle ei ole aiheutettu vaikeaa ruumiinvammaa. Mies väitti kaiken tapahtuneen yhteisymmärryksessä ja uhri olisi hänen mukaansa sanonut olevansa 17-vuotias.
Rikokset tapahtuivat Oulun Tuirassa marraskuussa, samana viikonloppuna tapahtui myös toinen epäilty alaikäiseen kohdistunut seksuaalirikos, jonka tekijä tuntee Barhumin. Oulun poliisi on tutkinut peräti 29 eri seksuaalirikoskokonaisuutta.
Vuonna 1975 syntynyt tadzikistanilainen Muso Asoev tuomittiin jo aikaisemmin kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Uhri oli alle 10-vuotias tyttö, jonka uskonnollisesta kasvatuksesta tuomittu vastasi.
Kommentoi Facebookissa