Tommi Mäkiselle jäi luu käteen – raha vei maailmanmestarin muualle

Ott Tänak voitti 2019 rallin maailmanmestaruuden.

Ott Tänak voitti 2019 rallin maailmanmestaruuden. (Kuva AOP)

Ott Tänak vaihtaa Tommi Mäkisen Toyota-tallista Hyundaille. Miljoonat ratkaisivat.

RALLI Ralliautoilun tämän vuoden maailmanmestari Ott Tänak vaihtaa kauden päätteeksi tallia. Useiden lähteiden mukaan hänen sopimuksensa Hyundain kanssa on varma.

Viimeiset kaksi kautta Tänak on kilpaillut Tommi Mäkisen johtamassa Toyota-tallissa. Hän on voittanut ajamistaan 26 kilpailusta kymmenen. Maailmanmestaruuden hän varmisti tänä vuonna jo ennen päätöskisaa.

Tänak on kerännyt Toyotalle valmistajien MM-sarjaan 219 pistettä. Tiimin muut kuljettajat Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke ovat keränneet yhteensä 143 pistettä.

Toyotalta Tänak ei siis lähde heikon menestyksen takia. Eikä lähde siitäkään syystä, etteikö viihtyisi tallissa.

Syynä on yksinkertaisesti raha. Mäkinen yritti parhaansa, mutta Toyota-konsernissa Tänakin tapauksessa jahkailtiin liian pitkään. Hyundai puuttui peliin ja laittoi puuttuvat miljoonat pöytään.

Tänakin lähtö on Toyotalle kova menetys. Se on selvää, etteivät Meeke ja Latvala ole kuljettajina hänen tasollaan.

WRC 2 Pro -luokan mestari Kalle Rovanperä on todennäköisesti tulossa Toyotalle, mutta mestaruustaiston osalta hän on WRC-tasolla vielä raakile. Tänakillakin meni WRC-luokassa seitsemän kautta ennen kuin hän nousi mestariksi.

Huhuissa väitetään, että Toyota houkuttelisi riveihinsä kuusinkertaista maailmanmestaria Sebastien Ogieria, jolla on tosin sopimus voimassa ensi kaudesta Citroenin kanssa. Ogier on jo ilmoittanut, että lopettaa uransa ensi kauden jälkeen, kun hänen Citroen-sopimuksensa päättyy. Huhutaan myös, että vuoden kuluttua Citroen vetäytyisi MM-ralleista.

Toyotan mahdollinen iso tarjous saattaisi vielä muuttaa Ogierin mielen. Hän olisi Toyotalla selkeä ykköskuski ja voisi tienata siellä mukavat eläkerahat.

Latvala saa samaan aikaan jännittää uransa kohtaloa. Tänakin Hyundai-pesti saattoi pelastaa hänen jatkonsa, mutta Ogier-kortin toteutuminen voisi vielä muuttaa tilannetta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Viro juhlii – Ott Tänak on ralliautoilun maailmanmestari

Kommentoi Facebookissa