RALLI Autonvalmistaja Toyota tiedotti tiistaina, että sen rallin MM-sarjassa kilpailevan tallin johtaja Tommi Mäkinen vaihtaa tämän kauden jälkeen tehtäviä. Mäkisestä tulee Toyotan autourheiluosaston neuvonantaja.
Japanilainen Toyota on maailman suurimpia autonvalmistajia, joten Mäkisen uusi rooli on merkittävä. Voi sanoa, että hänestä tulee merkittävin suomalainen kansainvälinen autourheiluvaikuttaja.
Mäkinen, 56, on pyörittänyt Toyotan MM-rallitoimintaa yrityksensä kautta. Toyotan palasi tehdastalliksi 2017 ja virolaisajaja Ott Tänak ajoi Toyotan autolla 2019 maailmanmestariksi.
Toyota on useiden lähteiden mukaan ollut Mäkisen toimintaan erittäin tyytyväinen. Mäkisen tuleva tehtävä onkin tästä vahva todiste.
Mäkisen ura autourheilun parissa on todella merkittävä. Hän voitti kuljettajana neljä perättäistä rallin maailmanmestaruutta 1996-1999. Tuolloin hän ajoi Mitsubishillä.
Mäkinen lopetti kilpa-ajouransa kauden 2003 jälkeen. Sen jälkeen hän on pyörittänyt autourheilun ympärillä yritystoimintaa, joka siis 2017 huipentui Toyotan tehdastallitoimintaan.
Juttuvinkki: Traagisesti kuollut Henri Toivonen oli nopea myös Formula ykkösellä
Jatkossa Mäkisellä on vaikutusvaltaa Toyotalla useissa eri autourheilusarjoissa. Tehtävässä riittänee haasteita, koska autourheilua kohtaavat 2020-luvulla useat mullistukset. Ilmastonmuutosten takia autoteollisuus keskittää voimavarojaan sähköautoihin.
Koronapandemia on moukaroinut autoteollisuuden bisneksiä samaan aikaan kovalla kädellä. Autourheilussa joutuu tämän takia koviin haasteisiin.
Rallin MM-sarjassa hybriditekniikka on määrä ottaa käyttöön 2022. Vielä ei ole tietoa, jatkavatko Toyota ja Hyundai MM-sarjassa 2022.
Mäkisen nimitys Toyotan moottoriurheiluosaston neuvonantajaksi viitannee kuitenkin siihen, että Toyotalla on MM-rallin suhteen jatkosuunnitelmia.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa