YMPÄRISTÖ Pirkanmaalaisen romufirman toimitusjohtajalle on luettu syyte ympäristön turmelemisesta. Romuyhtiö oli kuljettanut Nivalasta Lempäälään kymmeniä tuhansia kiloja ympäristölle vaarallista kaivosjätettä.
Syytteen mukaan romufirma kuljetti Lempäälään jätettä, jota yhtiöllä ei ollut oikeutta ottaa vastaan, kuljettaa ja varastoida. Vastaaja oli käsitellyt tontilla jätteitä. Teko on ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, syyttäjä sanoo.
Jätteen joukossa oli muun muassa kymmeniä tuhansia kiloja erilaisia kaivostoiminnan yhteydessä syntyneitä jäteöljyjä. Syytteen mukaan jätettä oli päätynyt maaperään, ja seurauksena oli ympäristön laadun huononeminen, joka on voinut aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle ja ympäristön viihtyisyydelle.
Jätteet ovat peräisin Hituran kaivosalueelta Pohjois-Pohjanmaalta Nivalasta. Kaivos on kanadalaisen yhtiön omistuksessa. Suomessa on syntynyt paljon keskustelua ulkomaisten kaivosten toiminnasta. On kritisoitu, että kaivosfirmat vievät Suomen maaperästä rikkaudet, mutta jätteet jäävät suomalaisten riesaksi. Siitä näyttäisi tässäkin tapauksessa olevan kysymys.
Syyttäjä vaatii romufirman omistajalle ympäristön turmelemisesta noin kolmen kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta sekä jätteen hävittämisestä saadun palkkion, 55 000 euron maksamista valtiolle.
Lue myös: Kaivosyhtiö myytiin kerran jo eurolla – jäljellä on likavedet ja miljoonalasku veronmaksajille
Kommentoi Facebookissa