TONTTUMUSEO Uusikaarlepyyn Pensalan kylässä sijaitseva Tonttumuseo pysäyttää sopivalla tavalla ajan kulun. Kaikki on ihanasti vanhaa, ajan patinoimaa ja kaunista.
Pihapiirin jokainen rakennus, viljamakasiinista talliin huokuvat tilan ehtymätöntä historiaa. Vanhaan maalaismiljööseen entisöity museokokonaisuus on taiteilija Pirjo Nygårdin suuri unelma ja sen komea täyttymys.
– Toisen romu on toisen aarre. Kymmenen vuotta olen paikkaa kunnostanut, korjannut ja kerännyt siinä ohella äärettömän määrän historiaa. Takana on 17 000 työtuntia ja saman verran unohtumattomia hetkiä. Joulua rakastavana ihmisenä halusin luoda paikan, jossa joulumieltä voi ammentaa ympärivuotisesti.
Tonttumuseon erikoisuutena ovat joulukoristeet meiltä ja muualta. Joukossa on myös suoranaisia harvinaisuuksia, sillä vanhimmat koristeet ovat 1800-luvulta.
– Tarkkaa määrää en tiedä, mutta puhutaan kuitenkin tuhansista. Esillä on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä tilat antavat kerrallaan mahdollisuuden esitellä.
Pirjon luotsaamassa Tonttumuseossa on kattava läpileikkaus joulun ajan koristeista. Perinteisten, mekaanisten ja vähän uudempienkin tonttujen lisäksi museossa on nähtävillä muun muassa palloja, valosarjoja, lasikoristeita, punoksia, latvatähtiä, kuu-ukkoja sekä joulutekstiilejä.
– Mukana on paljon harvinaisuuksia, mutta myös nostalgisia jokakodin koristeita. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että niillä jokaisella on oma tarinansa, Pirjo luonnehtii hymyillen.
Ai niin. Onhan Pirjolla ympärillään myös vahva asiantuntijaneuvosto.
– Tonttumuseon henkilökunta ei tästä parane. Saanko esitellä; mylläritonttu, parturitonttu, saunatonttu, riihitonttu, navettatonttu, timpuritonttu ja tallitonttu. Ja tonttujoukkoa johtaa luonnollisesti talon vanhin, vuonna 1959 päivänvalon nähnyt pomo-tonttu.
Käpyjä ja piipunrasseja
Pirjo Nygård on tonttutieteen kävelevä tietopankki, sillä museoemäntä on perehtynyt tarkoin joulukoristeiden sielunmaailmaan.
– Näillä jokaisella, olipa sitten kyseessä keraaminen tonttu-ukko tai paperinen tähti, on oma mielenkiintoinen luonteensa. Näihin kiteytyy historian lisäksi myös olemisen tarkoitus, Pirjo tietää kertoa.
Mutta, mistä joulun koristelu on saanut alkunsa?
– Joulukuusesta. Historia tietää kertoa, että kuusenkoristelu juontaa juurensa jo 1600-luvulle ja joulukuusen kotimaaksi nimettyyn Saksaan. Kuitenkin Martti Lutherin tiedetään olleen edelläkävijä joulutunnelman luojana, sillä hän halusi aikoinaan ilahduttaa lapsia ja koristeli kuusen kynttilöillä, Pirjo taustoittaa.
Joulukuusi koristeineen levisi Englantiin vuonna 1840. Tuolloin koristeina käytettiin muun muassa helmiä, hedelmiä, sokeroituja manteleita ja paperikukkia. Suomessa ensimmäiset koristellut kuuset nähtiin 1830-luvun säätyläiskodeissa.
Vanhojen joulukoristeiden maailmasta museoemäntä Nygård nostaa esiin muun muassa lasiset koristeet.
– Nämä jaksavat ilahduttaa vuosikymmenestä toiseen. Ja oman mielenkiintonsa lasikoristeisiin tuovat niiden määrätietoinen historia. Käsin valetun lasin suosio sai alkunsa jo vuonna 1800, jolloin saksalainen ja alansa ensimmäinen Lauschan joulukoristetehdas aloitti tuotantonsa.
Pirjon mukaan varsinkin lasista valmistettujen pallojen suosio nousi aivan omaan luokkaansa vuonna 1880, jolloin amerikkalainen jälleenmyyjä F.W. Woolworth aloitti liikkeessään lasikoristeiden myynnin.
– Suomalaisissa maalaiskodeissa värillisiä joulupalloja on käytetty jo 1910-luvulla ja kaupungeissa todennäköisesti hieman aiemmin, Pirjo valaisee.
Muutosten 1960-luku
Historian alkuvaiheessa joulukoristeet tehtiin itse.
– Suomalaiset ovat aina vaalineet mielikuvitusta ja kädentaitoa, sillä esimerkiksi 1920-luvulla tontut valmistettiin kävyistä ja piipunrasseista. Hyvin usein sympaattisilla tontuilla oli myös kangasvartalo, jonka täytteenä käytettiin sahanpurua. Sen sijaan saksalaiset tontut ovat keraamisia ja olemukseltaan pelkistettyjä. Varsinkin talon vanhin, 1840-luvulla valmistettu saksalaistonttu on joidenkin mielestä jopa pelottava.
Suomalaisen teollisen joulukuusenkoristeen historia ulottuu 1920-luvulle, jolloin teollisuusneuvos Kalle Aimo Weiste kehitti menetelmän, jolla hopeoida kuparilankaa. Hopealangasta tehdas alkoi valmistaa latvatähtiä ja punoksia.
Liikeideansa K.A. Weiste nappasi Saksasta, joka oli 1900-luvun alussa kuusenkoristeiden valmistuksen veturi Euroopassa. Myös joulumaailmassa näkyvät omat trendit ja muotivirtauksensa.
– Yksi näkyvimmistä ja samalla myös pysyvimmistä on 1960-luku, joka toi mukanaan muovin. Suomalainen haluaa kuuseensa edelleen latvatähden, punoksia ja lamettaa eli hopeanväristä nauhasuikaletta. Ennen nämä tehtiin tina- ja alumiinipaperista, mutta muutosten 60-luku vaihtoi ne muoviin.
Myös Tonttumuseossa on nähtävillä aikakauden muutokset, mutta hyvin hillitysti.
– Rakastan vanhan ajan joulua, joten haluan sen näkyvän myös koristeissa.
Nainen Tonttumuseon takana
Pirjo Nygård on Lappajärveltä kotoisin oleva nukketaiteiden opettaja, koulutuksen alalle hän hankki Yhdysvalloista.
– Haaveilin aikoinaan huonekaluverhoilijan ammatista, mutta varsin pian nuket veivät mennessään. Vielä 70-luvulla muotoilin ihmishahmoja, mutta halusin haastaa itseni, joten siirryin valmistamaan ja korjaamaan nukkeja. Kaiken kaikkiaan, maahiset ja tontut mukaan lukien, olen muotoillut 3 558 kasvoa. Alussa tein posliinista, mutta nykyään käytän valmistusmateriaalina vinyyliä.
Tonttumuseon yhteydessä olevassa nukkemuseossa on tällä hetkellä tuhansia nukkeja, josta vanhin on vuodelta 1820.
– Vuosi sitten kokoelma täydentyi, kun sain lahjoituksena muovinukkekokoelman, joka sisälsi 758 antiikkinukkea. Näin näitä tavaroita kertyy; lahjoituksina, palkkioina ja itse keräten. Monta nukkea olen pelastanut myös roskalavoilta. Siitä pidän kuitenkin huolen, että kerään vain elämässä mukana olleita ja jopa rikki rakastettuja leluja. Nimittäin leikkimätön lelu on surumielinen lelu.
Tonttumuseossa on nähtävillä kaiken kaikkiaan 8 000 esinettä. Oman erikoisuuteensa Tonttumuseoon luo myös se, että Pirjo Nygård on korjannut tilan rakennukset täysin omin voimin.
– Vanhan, 1730-luvun tunnelman palauttaminen entiselleen vaati 17 000 työtuntia ja kymmenen vuotta. Korjattuja neliöitä kertyi 540. Periaatteeni oli, että vanhaan pintaan ei sovi uusi, joten tunnelman säilyttämiseksi suosin kierrätystä ja vanhoja työmenetelmiä. Yksi tilan rakennuksista sai jopa paanukaton, johon naputtelin vajaat 4 000 paanua, Pirjo paljastaa tyytyväisenä.
Kommentoi Facebookissa