PRESIDENTTI Kun Tasavallan presidentin kanslia ilmoitti presidentti Mauno Henrik Koiviston kuolleen 93-vuotiaana toukokuun 12. päivänä 2017, Törnin jääkäreitä oli jälleen yksi vähemmän. Nyt heitä ei tiettävästi ole elossa ainoatakaan.
Presidentinvaaleja edeltävänä aikana 1980-luvulla Koiviston kerrottiin olleen sodassa ”hurja sissi”. Ilmauksessa on ripaus värikynää, mutta hänen joukko-osastonsa jatkosodan lopussa oli kovan maineen johtajansa mukana saavuttanut Osasto Törni.
Pienet sadekuurot pyyhkäisivät eteläisen Suomen yli presidentti Koiviston hautajaispäivänä. Aamupäivällä, ennen kuin virallinen televisiolähetys alkaa Helsingin tuomiokirkosta, Puolustusvoimat laski seppeleensä ensimmäisenä presidentti Koiviston arkulle prikaatinkenraali Kim Mattssonin tuomana, hänen jälkeensä seurasivat ritarikunnat.
Seitsemäntenä saapuivat Osasto Törnin edustajat, aseveljien tervehdyksen toi perinnekilta. Ennen hiljentymistä seppelenauhat luettiin alttarilla:
”Aseveljen muistoa kunnioittaen Osasto Törnin veteraanit ja perinnekilta.”
”Kyllin vanha kuolemaan, herra kapteeni”
Talvisodan syttyessä Koivisto oli täyttänyt vasta 16 vuotta. Jatkosodan alkaessa turkulainen pitkä 18-vuotias nuorukainen kutsuttiin maaliskuussa 1942 kenttäsammutusjoukoista Aunuksesta asepalvelukseen, jossa hän sai pikakivääriampujan peruskoulutuksen. Koulutuksen jälkeen osastoksi tuli JR 35:n 9. komppania.
”Tupakoin siihen aikaan. Kun kerran pataljoonan komentaja Niilo Honkala tuli tupaamme Pindusissa, minulla oli Työmies ilman holkkia suussa ja savukkeen paperi tarttunut huuleeni kiinni. Kun irrottelin sitä varovasti, Honkala kysyi: Minkäs ikäinen sotamies on?”
”Kun olin vastannut, Honkala sanoi: Liian nuori tupakoimaan. Minua on jälkeenpäin harmittanut, että on rohjennut vastata niin kuin mieli teki: ’Kyllin vanha kuolemaan, herra kapteeni’.”
Helmikuun 14. päivä 1944 Mauno Koivisto siirtyi 1. Divisioonan jääkärikomppaniaan, jonka johtaja oli rohkeudestaan kuuluisa luutnantti Lauri Törni. Sinne oli siirtynyt jo muutama ennestään tuttu aseveli, ja Koivisto lupasi lähteä erään estyneen sijasta. Harjoitukset olivat kovia, mutta ruokakin oli parempaa.
Luoti läpi lumipuvun hupun
Kiivaat taistelut olivat edessäpäin. Maaliskuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä Seesjärven alueella Jouhiniemen tukikohdan suomalaispartio oli joutunut tulikosketukseen suuren puna-armeijan partion kanssa. Kun voimakas vihollisosasto hyökkäsi tukikohtaa vastaan, päätettiin kutsua Törnin jääkärit apuun.
”Päädyin yhden myrskyn kaataman männynjuurakon taakse, jossa oli muitakin meidän miehiämme. Kersantti Sällinen lähti ryömimään juurakon ohitse, mutta hänet ammuttiin siihen. Joku huusi oikealta kysyen, missä oli omia. Nousin toiselle polvelle ja huusin: täällä. Samassa kuului laukauksia hyvin läheltä ja kuula lävisti lumipukuni hupun.”
Kuolema oli lähes kirjaimellisesti hiuskarvan päässä. Kiivaan taistelun jälkeen vihollinen saatiin kukistettua ja Koivisto sotasaaliista uudeksi aseekseen Dektjarev-pikakiväärin, Emman. Lähellä oli myöhemmin Törninkin kaatuminen, kuten Koivisto tunnustaa Tolvajärvellä tapahtuneen.
”Edetessämme minun ja oikealla puolella etenevän kaverin väliin jäi haavoittunut tai kaatunut venäläinen, liikkumaton kuitenkin. Huutelimme toisillemme, että tuo pitää ampua, mutta emme kumpikaan sitä tehneet, vaan jatkoimme matkaa.”
”Vähän ajan perästä komppanian päällikkö tuli meidän jälkeemme suon laitaan, johon hyökkäys pysähtyi. Hän oli huomattavan järkyttyneen näköinen ja sanoi venäläisen haavoittuneen yrittäneen ampua häntä.”
Ammu tai tule ammutuksi
Koivisto on pohtinut vuosien mittaan tappamisen oikeutusta sodassa. Osansa pohdinnassa oli vanhenevan miehen tilinteossa itsensä ja Luojansa kanssa. Sotapäiväkirjaan on merkitty, kuinka ”Sotamies Koivisto ampui yhden ryssän”. Toisaalta hän kertoo, että ampui ohi Ägläjärven taistelussa haavoittuneesta ja pakenevasta vihollisesta.
”Ilmeisesti tahallani, vaikka sodan yksi perussääntö on, se, että se jota sinä et tapa tänään, tappaa sinut huomenna.”
Koivisto toteaa, että kesällä 1944 tilanne näytti toivottomalta ja sota hävityltä. Silloin tapahtui se ihme, että armeija kohentautui vielä uudelleen ja sai tilanteen hallintaansa.
”Yksi veteraanien aatteellisen perinnön kulmakivistä on se, että vaikka tilanne on toivoton, periksi ei saa antaa. Aina on kuitenkin vielä mahdollisuus. Se pätee niin rauhan kuin sodankin aikana.”
Sodan jälkeen Lauri Törni ja hänen asealiupseerinsa Arvo Männistö kätkivät aseita Enon korpeen, piilosta löytyi vuonna 1991 myös Koiviston pikakivääri. Presidentti tunnisti omansa:
”Olin ottanut heinäkuussa Ägläjärven Rääpyrannankankaalta kaatuneelta neuvostosotilaalta talteen tämän karttalaukun. Laukussa oli muun sisällön lisäksi puolisen tusinaa silkkisiä nenäliinoja, joiden yhdessä kulmassa oli punainen ruusu.”
”Pikakivääriä puhdistettaessa löytyi sen perässä olevasta porareiästä nenäliinaksi osoittautuneet kangaskappaleen jäännökset, joita tutkittaessa löytyi samainen punainen ruusu.”
Koivisto kävi myös katsomassa sodan jälkeen vankilatuomion saanutta entistä komppanianpäällikköään Turussa.
Korpisodasta Kultarantaan
Mauno Koivisto on muistellut elämäänsä ja uraansa laajasti muun muassa Hannu Lehtilälle televisiossa vielä vuosituhannen vaihteessa, mutta ei antanut haastatteluja enää tämän päivän tutkijoille, jotka halusivat kysellä häneltä vain sotakokemuksista ja Lauri Törnistä.
Menneitä muisteltiin hänen omien kirjojensa lisäksi vain aseveljien kesken. Pääministerinä ja Suomen Pankin pääjohtajana jo toiminut Koivisto osallistui mahdollisuuksiensa mukaan Osasto Törnin asevelitapaamisiin, ja muun muassa isännöi jääkäreiden tapaamista Inkoossa vuonna 1973.
Presidentillä on toki kiireitä ja velvollisuuksia enemmän kuin tavallisella kansalaisella, mutta vuonna 1984 hän kutsui vielä kaikki jääkäriveljensä vieraaksi Kultarantaan. Turusta lähti erikoisjuna ja rouva Tellervo Koivisto tarjoili hernerokkaa. Sotamuistoja sävelin loihti kapellimestari Georg de Godzinsky.
Tarina kertoo Tellervo Koiviston kerran tiedustelleen puolisoltaan, milloin miestä saattoi odottaa asevelitapaamisesta kotiin.
– Eivät Törnin jääkärit ole ennenkään kertoneet minne menevät ja koska tulevat.
Koivisto osallistui aktiivisesti myös Osasto Törnin historiikin kokoamiseen toimikunnassa ja otti vastaan kotonaan Katajanokalla vuonna 2000 osaston perinnekillan teettämän ykkösnumeroidun Ritari-sarjan puukon. Sen jälkeen oli vuorossa Sikariportaan lentopalloturnaus.
Presidentti oli myös naulaamassa killan lippua Hotelli Tornissa 28.5.2002. Siitä lähtien lippu on kunnioittanut läsnäolollaan aseveljien hautajaisia.
Ja tuo sama Osasto Törnin lippu oli kunniavartiossa Törnin jääkäri Mauno Koiviston siunaustilaisuudessa.
- Siteeraukset Mauno Koivisto: Koulussa ja sodassa (Kirjayhtymä), lähteenä Kari Kallosen kirjoittamat Lauri Törnin elämäkerrat. Kirjoittaja tapasi Mauno Koiviston Osasto Törnin asevelitapaamisissa. Kari Kallonen on myös Päivän Lehden päätoimittaja. Päivitetty 26.12.2019.
Kommentoi Facebookissa