Torstai on juhannusliikenteen vaarallisin päivä – ilkivallassa huippu on juhannuspäivänä

Juhannusmatkalle kannattaa lähteä auto kunnossa ja täyteen tankattuna tai ladattuna. (Kuvituskuva If)

Peltikolarit ja parkkipaikkavahingot lisääntyvät juhannuksen menoliikenteen ruuhkissa noin 30 prosenttia.

LIIKENNETURVALLISUUS Juhannuksen menoliikenteessä sattuu torstaina noin kolmannes enemmän liikennevahinkoja kuin tavallisena kesäkuisena päivänä, paljastavat Ifin vuosien 2018–2023 vahinkotilastot. Lähes saman verran lisääntyvät pysäköintivahingot ruuhkaisilla parkkipaikoilla.

Myös sijaisautoon joudutaan matkan keskeydyttyä turvautumaan noin viidennes tavallista useammin. Eniten vahinkoja sattuu tyypillisesti pääteillä, jotka yleensä ruuhkautuvat menoliikenteen vilkkaimpina tunteita torstai-iltapäivän ja -alkuillan aikana.

– Jos lähtöaikaa ei ole mahdollista aikaistaa tai myöhäistää pahimman ruuhkahuipun ulkopuolelle, kiire kannattaa ainakin jättää kotiin. Lähtöstressin kiristämät hermot, liian kova tilannenopeus ja jonossa ohittelu aiheuttavat ruuhkaliikenteessä vaaratilanteita, painottaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.

– Moottoriteilläkin kannattaa varautua siihen, että edessä on yhtäkkiä pysähtyneitä autoja. Lisäksi tien päällä voi olla harvinaisempia ajoneuvoja, kuten museoautoja, jotka liikkuvat hitaammin ja vaativat erityistä huomiota, Roselius muistuttaa.

Torstain menoliikenteen jälkeen suurin osa autovahingoista vähenee juhannusviikonloppuna alle kesäkuun keskiarvon. Hieman yllättäen sunnuntain paluuliikenteessäkään ei nähdä torstain kaltaista vahinkopiikkiä. Tilastoista erottuu kuitenkin kaksi poikkeusta: eläinkolarit ja ilkivalta lisääntyvät juhannusviikonloppuna huomattavasti.

– Eläinkolarin riskiä lisää se, että juhannuksena autoillaan tavallista enemmän ilta- ja yöaikaan sekä ylipäätään alueilla, joilla eläimiä on enemmän. Eläimet liikkuvat eniten hämärän turvin auringonlaskun jälkeen, joten silloin kannattaa laskea ajonopeutta ja lisätä tarkkaavaisuutta, Roselius toteaa.

Ilkivallan lisääntymisellä on puolestaan usein yhteys alkoholin käyttöön. Autoille tehtävässä ilkivallassa huippu on juhannuspäivänä, jolloin se lisääntyy noin 50 prosenttia keskivertopäivästä.

– Ilkivaltaa tapahtuu tyypillisesti baarien ja muiden illanviettopaikkojen läheisyydessä. Jos mahdollista, auto kannattaa parkkeerata hyvin valaistuun paikkaan etäämmälle baareista, kertoo Roselius.

Juhannusmatkalle kannattaa lähteä auto kunnossa ja täyteen tankattuna tai ladattuna. Latausverkosto on Suomessa parantunut kuluneen vuoden aikana huomattavasti, joten sähköautolla ruuhkiin lähtemistä ei tarvitse liialti jännittää.

– Viime tipassa lataamisen sijaan kannattaa toki varata tavallista enemmän puskuria akkuun siltä varalta, että juuttuu ruuhkaan, vinkkaa Roselius.

Lue myös: Tarkkana kaurisvaara-alueilla – eläinkolareita tapahtuu nyt jopa enemmän kuin syksyllä

Kommentoi Facebookissa