RALLI Paperilla asiat ovat Suomen MM-ralliin valmistautuvan Toyota-tallin näkövinkkelistä paremmin kuin hyvin. Yaris WRC:n aikakaudella kukaan haastajista ei ole kyennyt samaan vauhtiin, ja tuskin pystyy nytkään.
Pelkkiä tilastoja katsomalla kovin haaste saattaisi tulla Citroënin kaksikolta, joka kolmen Toyota-kuljettajan ohella on ainut, joka on voittoihin Suomessa pystynyt. Sen sijaan M-Sportin tai Hyundain kuljettajista vain keikkakuljettajaksi Hyundaille palkattu Craig Breen on ollut palkintokorokkeella (kolmas vuonna 2016).
Se kertoo ainakin osan totuudesta siinä, ketä ralli tälläkin kertaa mahdollisesti suosii.
Jari-Matti Latvala on tallikaverinsa Ott Tänakin rinnalla yksi potentiaalisista Neste Rallissa menestyjistä – onhan hän startannut kotikisaansa katkeamattomasti vuodesta 2003 lähtien, siis nyt jo 17.kertaa. Voittoon Latvala on ajanut vuosina 2010, 2014 ja 2015.
– Kesätauko oli hyvä, ja nyt olo tuntuu siltä, että olen valmis jatkamaan kautta Neste Rallissa. Yritin ottaa etäisyyttä ralliin, mutta oli meillä parin päivän ennakkotestikin tätä varten. Ainahan se on nautinto olla takaisin ajamassa näillä nopeilla sorateillä, Latvala sanoi.
Kuluva kausi ei sen sijaan ole antanut Latvalasta ja hänen taidoistaan sellaista kuvaa, jonka olemme tottuneet näkemään. Vauhtia on paikoin ollut, mutta palkintokorokesijoitus tältä kaudelta vielä uupuu.
– Nämä ovat teitä, joilla tunnen olevani kotonani. Viikonlopun aikana saan paljon positiivista kannustusta Suomessa. Viime vuonna kauteni otti positiivisen käännöksen palkintokorokesijoituksella, ja toivon, että nyt pystytään johonkin vastaavaan. Nopeutta minulla riittää soralla, tiedämme sen muutaman viime kisan perusteella. Nyt täytyy vain yrittää ja varmistaa hyvä tulos.
Toyotan tallipäällikölle Tommi Mäkiselle tilanne on kutkuttava, sillä hänellä on käsissään kolmikko, josta jokainen voi hyvänä päivänä voittaa rallin. Hienoisena ennakkosuosikkina heistä toki MM-sarjan johtajana Neste Ralliin saapuva Ott Tänak, joka voitti Jyväskylässä myös viime vuonna.
Henkseleitä ei Mäkinen silti rupea paukuttelemaan. Vastustajien kova työmoraali on hyvin tiedossa, joten sen mukaan on Puuppolassakin töitä paiskittu. Jokainen kuljettajista kävi kesän aikana kahteen otteeseen ajamassa ennakkotestin Neste Ralliin tiimin vapaatestialueella Uuraisilla.
– Neste Ralli on tietysti erityinen tiimillemme. Olemme voittaneet kahtena viime vuonna, joten nyt on hyvä mahdollisuus saavuttaa kolmas voitto kolmantena vuonna perätysten. Tunnemme tiet ja niiden luonteen, ja tiedämme myös automme sopivuuden niille. Kaikki kolme kuljettajaamme nauttii tästä kisasta, ja ovat sen myös voittaneet aiemmin, joten mahdollisuuksien pitäisi olla hyvät. Mutta emme ota mitään itsestäänselvyytenä, koska haastajamme ovat tehneet kovasti töitä tätä rallia varten. Niinpä meidän täytyy olla erittäin keskittyneitä ja puskea kohti parasta mahdollista tulosta, summasi Mäkinen.
Suomen MM-ralli ajetaan Jyväskylän seudulla 1.-4. elokuuta.
Teksti Miika Wuorela
Lue myös: Tuskaisaa kautta ajanut Esapekka Lappi myöntää suoraan – ”Suorituskyky ei riitä”
Kommentoi Facebookissa