TPS kaatoi otteluruuhkan väsyttämän Jukurit – KalPan tappioputki poikki

Kuva Fotolia

KalPa voitti KooKoon 2-1 ja katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa.

JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin keskiviikkona viisi ottelua. TPS kaatoi Jukurit ja KalPa katkaisi pitkän tappioputkensa.

Tiistaina CHL-ottelun pelanneen Mikkelin Jukureiden käsittämätön otteluruuhka jatkui keskiviikkona, kun joukkue matkusti Turkuun TPS:n vieraaksi. TPS oli ottelussa vahvempi ja otti voiton 3-1-tuloksella.

Hannes Häkkilä vei Jukurit vielä avauserässä johtoon, mutta sitten osui enää vain TPS. Aarne Intonen tasoitti heti toisen erän alussa ylivoimalla ja Mikael Pyyhtiä vei Tepsin erän puolivälissä ensi kertaa johtoon.

Päätöserässä ottelu ratkesi lopullisesti, kun Jonne Tammela laukoi kiekon reppuun ja muutti loppulukemiksi 3-1.

TPS on hävinnyt viidestä edellisestä ottelustaan vain yhden ja on sijalla seitsemän. Jukurit on sijalla yhdeksän.

Vaasan Sport venyi hienoon yllätykseen keskiviikkona SM-liigassa, kun se kaatoi kärkipään joukkueen Lahden Pelicansin 2-1-lukemin.

Sport katkaisi samalla kahden tappion putkensa ja jatkaa viimeistä edellisenä. Pelicans on edelleen toisena sarjassa.

KalPa oli keskiviikkona KooKoota vahvempi ja voitti ottelun jatkoajalla 2-1-lukemin. Samalla KalPan peräti kuuden ottelun mittainen tappioputki tuli päätökseen.

KalPa oli voittanut edellisen kerran marraskuun 26. päivänä. KalPa on sarjassa viidentenä ja KooKoo sijalla 12.

Oulussa Kärpät jatkoi SaiPan alamäkeä 2-1-voitolla. Ville Leskinen teki Kärppien molemmat maalit ja SaiPan ainokaisen iski Valtteri Ojantakanen.

SaiPa on hävinnyt nyt jo kahdeksan ottelua putkeen ja jatkaa viimeisenä. Kärpät on kuudentena.

Jyväskylässä JYP kaatoi HPK:n 3-1. JYP on sijalla 10 ja HPK nyt sijalla 11.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Tappara komeasti CHL:n välieriin – Lukko jatkoi HIFK:n tuskaa

Kommentoi Facebookissa