Tshekki nujersi tehottomat Leijonat

Tshekki voitti Leijonat Prahassa maalein 2-1. (Kuva AOP)

Leijonat ärjyi Prahassa tehottomasti ja taipui Tshekille maalein 1-2.

JÄÄKIEKKO Suomen jääkiekkomaajoukkue aloitti Sveitsin järjestämän Euro Hockey Tour -turnauksen tappiolla. Tshekki voitti Suomen Prahassa pelatussa ottelussa maalein 2-1.

Leijonat oli etenkin avauserässä täysin hukassa Tshekin käsittelyssä. Siihen nähden oli yllättävää, että Aleksi Saarela teki erän ainoan maalin.

Toisessa erässä Suomi pääsi peliin paremmin mukaan. Tshekki sai kuitenkin tasoitusmaalin, jonka viimeisteli David Tomasek.

Jukureista tuttu Ondrej Kovarcik ratkaisi lopulta taiston päätöserän puolivälissä. Hän siirsi kiekon läheltä ohi Suomen maalia vartioineen Harri Säterin.

– Päästiin omaan peliin kiinni kamppailun jälkimmäisellä puoliskolla. Siihen voi olla tyytyväinen. Mutta hyökkäyspeli oli aneemista, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi TV5:llä.

Tshekki on voittanut Suomen tällä kaudella maiden molemmissa kohtaamisissa. Tampereella Tshekki oli Leijonia parempi maalein 7-3.

Turnauksen kaksi muuta otteluaan Leijonat pelaa Zürichissä. Siellä Suomi kohtaa lauantaina Ruotsin ja sunnuntaina Sveitsin.

Suomi pääsi juhlimaan torstaina voittoakin. Naisleijonat pelasi Ruotsin EHT-turnauksen avausottelunsa Saksaa vastaan ja voitti maalein 4-1.

Lue myös: HIFK:lle yllätystappio – ”Ei se siinä mielessä sattumaa ollut”

Kommentoi Facebookissa