Turun terrori-iskusta nostettiin odotetut syytteet – rangaistus voi olla elinkautinen vankeustuomio

Turun Kauppatorilta alkaneen iskun uhrit ovat pääosin naisia, kahdesta loukkaantuneesta miehestä toinen yritti auttaa uhria, toinen pyrki pysäyttämään hyökkääjän.

Turun Kauppatorilta alkaneen iskun uhrit olivat pääosin naisia, loukkaantuneista miehistä toinen yritti auttaa uhria, toinen pyrki pysäyttämään hyökkääjän. (Kuva AOP)

Turun puukotuksista nostettiin syytteet muun muassa kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta.

TERRORI-ISKU Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on päättänyt nostaa syytteitä Turussa 18.8.2017 tehdyistä puukotuksista. Syytteeseen on asetettu vuonna 1994 syntynyt Marokon kansalainen Abderrahman Bouanane, 23, joka on tällä hetkellä vangittuna todennäköisin syin teoista epäiltynä. Päivän Lehti kirjoitti tapauksen tutkinnasta muun muassa tässä.

Syytteet koskevat kahta terroristisessa tarkoituksessa tehtyä murhaa sekä kahdeksaa terroristisessa tarkoituksessa tehtyä murhan yritystä. Vastaajan epäillään toimineen terroristisessa tarkoituksessa siten, että hänen tarkoituksenaan on ollut aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa. Poliisikuulusteluissa Bouanane on kertonut, että hän aloitti Isisiin liittyvään materiaaliin tutustumisen kolme kuukautta ennen puukotuksia.

Bouanane ei missään vaiheessa esitutkinnan aikana ole kiistänyt syyllistyneensä epäiltyihin puukotuksiin. Oman ilmoituksensa mukaan hänellä ei kuitenkaan ole ollut aitoja muistikuvia kaikista puukotustapahtumista. Bouanane ei toistaiseksi ole ilmaissut selkeää kantaansa siihen, onko hän tehnyt teot syytteissä väitetyin tavoin terroristisessa tarkoituksessa.

Koska kysymys on terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista, syytteen nostamisesta on päättänyt tavanomaisista rikoksista poiketen apulaisvaltakunnansyyttäjä. Teoista voi rangaistuksena saada elinkautisen vankeustuomion. Haastehakemus asiassa on toimitettu Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen, jossa rikosasia käsitellään.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on lisäksi tehnyt yhden epäillyn teon osalta syyttämättäjättämispäätöksen terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Kommentoi Facebookissa