Turussa kadonnut Iines on löytynyt hengissä – poliisi epäilee nuoren naisen joutuneen rikoksen kohteeksi

Poliisi jatkaa katoamiseen liittyvien olosuhteiden selvittämistä.

Poliisi jatkaa katoamiseen liittyvien olosuhteiden selvittämistä. (Kuva AOP)

Poliisi pyytää havaintoja erityisesti kahdelta taksiautoilijalta lauantain ja sunnuntain väliseltä yöltä.

KADONNUT Turussa viime viikonloppuna kadonnut Iines Kastemaa on löytynyt. Hän voi olosuhteisiin nähden hyvin. Poliisi ei tutkinnallisista syistä voi kommentoida tarkemmin tapauksen taustoja.

Poliisilla on syytä epäillä, että Kastemaa on joutunut rikoksen kohteeksi, jonka johdosta asiassa on käynnistetty esitutkinta. Poliisi jatkaa hänen katoamiseensa liittyvien olosuhteiden selvittämistä, eikä tässä vaiheessa vielä kommentoi rikosnimikettä.

Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä. Poliisia kiinnostavat yhä havainnot erityisesti autoista ja ihmisistä Vanhan Hämeentien, Jaanintien ja Kohmontien risteyksien läheisyydessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 01–02 aikaan.

Poliisi pyytää havaintoja erityisesti kahdelta taksiautoilijalta, joilla saattaa olla tietoja Jaanintiellä noin klo 01.30 aikaan liikkuneista autoista ja ihmisistä. Mahdolliset näköhavainnot sekä muut tapaukseen liittyvät vihjeet voi ilmoittaa poliisin vihjenumeroon 050 456 2105.

Lue myös: Missä on Turussa kadonnut 18-vuotias Iines? – Poliisilla iso etsintäoperaatio Yläneellä

Kommentoi Facebookissa