Työkoneella murtauduttiin aamuyöllä kahteen halliin – lopuksi se pysäköitiin siististi pihamaalle

Lopuksi työkone jätettiin siististi pysäköitynä ja etulevy alas laskettuna.

Lopuksi työkone jätettiin siististi pysäköitynä ja etulevy alas laskettuna. (Kuva Poliisi)

Tapahtumia on tallentunut valvontakameroihin, työkoneen etupuskulevyllä rikottiin hallien ovet.

VARKAUDET Tiistaina 26.6. aamuyöstä noin kello kahdelta anastettiin Nokian teollisuusalueelta, Vasarakatu 4:n pihasta keltainen työkone, jossa oli edessä puskulevy ja teippaukset PTH ja Pirkan talohuolto. Työkoneella ajettiin noin 200 metrin päähän Rounionkatu 130:n kohdalle, jossa työkoneen etupuskulevyllä rikottiin yhden hallin kulkuovi.

Työkone palautettiin takaisin Vasarakatu 4:n pihaan, josta sitä lähdettiin uudestaan kuljettamaan noin puolen tunnin kuluttua. Työkoneella ajettiin noin yhdeksän kilometrin matka Ylöjärvelle, teollisuusalueella osoitteessa Elopellontie 3 olevalle hallille, josta jälleen rikottiin hallin ovi työkoneen etulevyllä. Tapahtuma-aika on ollut kello kolmen jälkeen.

Toisen teollisuushallin jälkeen työkone ajettiin muutaman sadan metrin päähän, Vaasantien varrella olevan Juustoportin piha-alueelle, jonne se jätettiin siististi pysäköitynä ja etulevy alas laskettuna.

Anastettu on ainakin rekisterikilvetön KTM 350 EXC-F Sixdays -moottoripyörä.
Anastettu on ainakin rekisterikilvetön KTM 350 EXC-F Sixdays -moottoripyörä. (Kuva Poliisi)

Hallien haltijat selvittävät anastettua omaisuutta, mutta Ylöjärveltä on anastettu ainakin rekisterikilvetön KTM 350 EXC-F Sixdays -moottoripyörä. Tapahtumia on taltioitunut valvontakameratallenteille. Ketään ei ole vielä pidätetty rikoksiin.

Poliisi tutkii halleihin ja niiden omaisuuteen kohdistuneita tekoja kahtena varkautena ja työkoneeseen kohdistunutta tekoa moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.

Poliisi pyytää työkoneesta, KTM-moottoripyörästä sekä niiden käyttäjästä ja muista asiaan liittyvistä henkilöistä, ajoneuvoista, tiedoista ja havainnoista, joiden voi epäillä liittyvän asiaan, ilmoittamaan Nokian poliisin numeroon 0295 445 888 klo 8-16 tai sähköpostilla vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi. Laita otsikoksi ”Nokia 26.6”.

Lue myös: Ulkomaalainen rikollisryhmä tehtaili työmaamurtoja – jätesäkkejä piiloteltiin metsään

Kommentoi Facebookissa