Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt nopeasti – uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni

Maaliskuun lopussa oli 70 700 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Maaliskuun lopussa oli 70 700 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. (Kuva Fotolia)

Työttömien ja lomautettujen määrän nopea lisääntyminen johtui koronapandemian aiheuttamista rajoitustoimista.

TALOUS Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä 309 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 70 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 60 900 henkilöllä.

Työttömien työnhakijoiden ja heistä erityisesti kokoaikaisesti lomautettujen määrän nopea lisääntyminen johtui koronapandemian aiheuttamista rajoitustoimista. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna maaliskuun lopussa 74 000 henkilöä, mikä on 53 200 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 65 300 henkilöä, mikä on 50 400 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 64 900, mikä on 1 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 107 300 eli 16 700 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 11 600 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa eli yhteensä 41 100. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-maaliskuussa keskimäärin 65,2 prosenttia, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin maaliskuun aikana 63 500 eli 9 900 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli maaliskuussa avoinna 149 900 työpaikkaa, mikä on 18 600 vähemmän kuin vuosi sitten.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli maaliskuussa 21 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 71,3 prosenttia, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä matalampi kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 197 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,3 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

Lue myös: Business Finlandin kohua herättäneistä rahoituspäätöksistä tarkastus – lista rahaa saaneista yrityksistä avattiin

Kommentoi Facebookissa