NYRKKEILY Raskaan sarjan nyrkkeilyyn ryminällä palannut Tyson Fury olisi ansainnut voiton MM-ottelussaan Deontay Wilderia vastaan viime viikonloppuna, julistaa Furyn promoottori Frank Warren.
Tuomarit tuomitsivat Furyn ja Wilderin välisen ottelun ratkaisemattomaksi, minkä ansiosta Wilder sai pitää WBC-liiton mestaruusvyön. Ottelun tiimellyksessä Wilder löi Furyn kahdesti lattiaan ottamaan lukua, mutta Fury oli lähes kaikkien puolueettomien asiantuntijoiden mukaan ottelun todellinen voittaja.
– Se, mitä hän teki kehässä, oli juuri se, mitä me kaikki ajattelimme hänen tekevän. Mutta viimeisissä erissä ei voinut olla varma johtuen ajasta, jonka hän oli ollut sivussa, Warren kirjoittaa Boxing Scenen sivuilla julkaistussa kolumnissaan viitaten siihen, että Fury oli ollut noin kaksi ja puoli vuotta sivussa tositoimista ennen paluutaan aiemmin tänä vuonna.
Warrenin mielestä ottelu ei ollut edes tasainen.
– Fury oli yksinkertaisesti loistava, ja hän voitti ottelun. Katsoin ottelun uudestaan maanantaina, ja olin sitä mieltä, että hän voitti ainakin neljällä erällä.
Warrenin mukaan Wilderin kasvoilta paistoi helpotus tuloksen selvittyä.
– Deontay Wilderin kehonkielestä pystyi kertomaan sen, ettei hän uskonut, että tuomarien päätös puoltaisi häntä, kirjoitti Warren, joka samalla kehui jenkki-iskijää mukavaksi tyypiksi.
En ole varma, kestääkö Joshua Wilderin lyöntivoimaa
Huhujen mukaan Wilder kohtaa seuraavaksi Anthony Joshuan, jolla on muut mestaruusvyöt hallussaan. Vedonlyöntiin tarjotut kertoimet puoltavat selvästi Joshuan voittoa.
Esimerkiksi Unibet ja Betsafe näkevät kertoimiensa perusteella Joshuan voiton noin kaksi kertaa todennäköisempänä kuin Wilderin voiton, mutta Warrenin papereissa ottelu ei ole selvä.
– En ole varma, kestääkö Joshua Wilderin lyöntivoimaa, Warren pohtii kolumnissaan.
Warren hämmästelee samalla sitä, miten nopeasti hänen suojattinsa Fury toipui huikeasta tyrmäyssaldostaan tunnetun Wilderin pommeista.
– Hämmästyttävää kyllä, sen jälkeen kun Wilder oli lyönyt Tysonin lattiaan, Tyson päätti erät kaksikosta paremmin.
Wilder on kuitenkin ilmoittanut julkisesti, että hän on valmis kohtaamaan Furyn uudestaan.
– En usko, että hän tulee olemaan samanlainen, etenkin kun mennään uusintaotteluun ja tulee lyödyksi tuolla tavalla. Tiedän voimani, ja tiedän, mitä voin tehdä, Wilder sanoi Daily Mail -lehden mukaan.
Wilder ja Fury olivat molemmat voittaneet kaikki ottelunsa ennen keskinäistä kohtaamistaan. Joshuan ansioluettelossa on yhä pelkkiä voittoja.
Kommentoi Facebookissa