JÄÄKIEKKO Suomi aloitti jääkiekon tyttöjen MM-turnauksen Ruotsissa erittäin kehnosti, mutta sarjajärjestelmä pelasti ja Juhani Tammiselta tuttu lausahdus ”win the right games” oli paikallaan. Suomi voitti kuudesta ottelustaan vain yhden, mutta sijoittui turnauksessa neljänneksi.
Suomi hävisi ylemmässä alkusarjalohkossaan Kanadalle 0-8, Yhdysvalloille 1-8 sekä Ruotsille 1-6. Puolivälieräottelussa Suomi taisteli 3-2 -voiton Tshekistä ja turnaus oli sillä voitolla pelastettu.
Ainoan todella hyvän ottelunsa turnauksessa Suomi pelasi välierissä Kanadaa vastaan. Kanada pystyi voittamaan jatkoajalla 3-2. Sen jälkeen paukut olivat suomalaisilta lopussa ja Yhdysvallat voittikin Tyttöleijonat pronssiottelussa 5-0.
– Päällimmäisenä mielessä on tappio ja pettymys. Lähdimme antamaan otteluun kaikkemme. Pelaajat antoivat kaiken, minkä rahkeistaan saivat irti. Pelillisesti ottelu ei ollut heikko esitys, mutta maalinteko oli vaikeaa, kommentoi Suomen joukkueen päävalmentaja Mira Kuisma Leijonat.fi -sivustolla.
Vuoden 2022 MM-kisoissa Suomi voitti pronssia. Nyt turnausesitys oli kokonaisuutena selkeästi heikompi Kanada-välierän hienosta esityksestä huolimatta.
Kuisma puheli turnauksen päätyttyä lätkäjargonia kuin pohjoisamerikkalainen NHL-tähti konsanaan.
– Turnaus oli yhdellä sanalla sanottuna kasvutarina. Maajoukkueena meillä on muukin tehtävä kuin mitali. Taustalla on se ajatus, että emme ole vain tässä hetkessä, vaan kasvatamme myös pelaajia naisten maajoukkuetta kohti. Se on myös taustalla asioita tehdessä. On ollut hienoa nähdä, millainen potentiaali heistä löytyy ja miten he saivat kaivettua sen itsestään irti. Sekään ei ole itsestään selvää nuorten pelaajien kanssa, hän sanoi.
Naisten jääkiekon harrastajamäärät eivät ole olleet Suomessa viime vuosina kasvussa, vaikka julkisuutta on riittänyt. Tietysti koronapandemia on osaltaan vaikuttanut asiaan.
Naisten maajoukkuepelaajat kerätään Suomessa pienestä massasta. Pelaajamäärä on niin vähäinen, että Yhdysvaltojen ja Kanadan haastaminen naisten arvoturnauksissa on erittäin haastavaa.
Yllättäen Ruotsi eteni kotiturnauksessaan finaaliin voitettuaan välierässään Yhdysvallat 2-1. Finaalissa Kanada sitten murskasikin ruotsalaiset 10-0.
Kun huippulahjakkuuksia on vastustajaan verrattuna vähemmän, ei Suomen ja Ruotsin taso tahdo riittää kahteen hyvään peräkkäiseen otteluun pohjoisamerikkalaisia vastaan. Välierien ja mitalipelien tulokset ovat tästä konkreettinen esimerkki.
Ruotsi näyttäisi palaavan naisten jääkiekossa Euroopan kärkikastiin. Siksi Suomelle pronssimitalien saavuttaminen tulee olemaan haastavampaa, vaikka Venäjä onkin toiminnasta suljettu.
Suomelle haastetta tuo sekin, että Tshekki sekä Slovakia parantavat tasoaan jatkuvasti. Nämä maat aloittivat suuremman panostuksen naisten jääkiekkoon vasta hiljattain.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa