Ulkomainen murtokopla iski katon kautta kauppakeskuksen koruliikkeeseen – poliisi nappasi nopeasti kiinni

Poliisilta kului vain 11 tuntia murron selvittämiseen ja tekijöiden kiinniottamiseen.

Poliisilta kului vain 11 tuntia korumurron selvittämiseen ja tekijöiden kiinniottamiseen. (Kuva AOP)

Epäillyt varkaat anastivat koruja satojen tuhansien eurojen edestä Vantaalla.

KORULIIKEMURTO Kauppakeskus Jumbossa Vantaalla havaittiin perjantain ja lauantain välisenä yönä murto koruliikkeeseen. Tapahtuma-aika oli klo 03 jälkeen aamuyöllä. Varkaiden mukaan lähti Laatukoru-koruliikkeestä satojen tuhansien eurojen edestä arvoesineitä.

Murtautujat tulivat kauppakeskuksen katon ja ikkunoiden kautta läpi, sekä rikkoivat koruliikkeen vitriinit. Tekijät olivat liikkeessä sisällä vain pari minuuttia, mutta heidän kuvansa tallentuivat valvontakameroihin. Poliisi pääsi nopeasti heidän jäljilleen ja sai neljä epäiltyä kiinni.

Iso osa vakuuttamattomasta murtosaaliista on löytynyt kotietsinnässä Vantaalta. Poliisilla oli tieto tietyn taustan omaavista ammattimaisesti toimivista ulkomaalaisista, jotka olivat Suomessa.

– Pääsimme tosiaan nopeasti epäiltyjen jäljille. Tästä iso kiitos kuuluu tehokkaalle tiedusteluyhteistyölle Helsingin poliisilaitoksen kanssa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tapauksen tutkinta jatkuu epäiltyjen kuulemisella. Poliisilla on enemmän kerrottavaa tutkinnan etenemisestä todennäköisesti alkuviikosta.

Lue myös: Kun syksy saapui ja pimeys laskeutui – asuntomurtojen määrä lähti heti nousuun

Kommentoi Facebookissa