Kun syksy saapui ja pimeys laskeutui – asuntomurtojen määrä lähti heti nousuun

Varkaiden keinot helppojen kohteiden valitsemiseksi ovat loputtomat.

Varkaiden keinot helppojen kohteiden valitsemiseksi ovat loputtomat. (Kuva Fotolia)

Poliisi kertoo, että rikoksia suorittamaan saapuneita useita ulkomaalaisia on otettu kiinni ja vangittu.

ASUNTOMURROT Asuntomurtojen määrä on kasvanut voimakkaasti viime kuukausien aikana. Asuntomurtojen määrä lähti nousuun heti syksyn ja pimeiden alettua. Ilmiö on sama kuin viime vuonna tähän aikaan.

Esimerkiksi Itä-Uudenmaan poliisille on pelkästään tämän vuoden lokakuun aikana tehty jo lähes 50 rikosilmoitusta asuntomurroista. Tapauksia tutkitaan törkeinä varkauksina tai niiden yrityksinä ja niitä on tehty lähes kaikissa poliisilaitoksen alueen kunnissa ja kaupungeissa. Tekotapa näissä asuntomurroissa on usein sama, eli asuntoihin on päästy sisään oven ikkuna rikkomalla tai irrottamalla. Saalina tapauksissa on ollut muun muassa arvokorut ja raha

Asuntomurtoja on tapahtunut Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen lisäksi myös pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa.

– Asuntomurtoihin on tämän vuoden aikana otettu kiinni ja vangittu useita ulkomaan kansalaisia, jotka ovat tulleet maahan tekemään rikoksia ja tekijöillä on ollut entisyyttä muissa Euroopan maissa, rikoskomisario Mikko Minkkinen kertoo.

Varkaiden keinot helppojen kohteiden valitsemiseksi ovat loputtomat, joten on tärkeää muistuttaa, että koti kannattaa suojata. Koti kannattaa jättää tyhjänäkin näyttämään asutulta. Valojen sammuttaminen sekä kiinni olevat verhot ja kaihtimet kertovat asukkaiden olevan poissa. Hämärä- tai liikekytkin pihavalossa on halpa keino tehdä asunto asutun näköiseksi.

– Myös hyvästä lukituksesta on syytä huolehtia. Asuntoihin asennettavat hälytyslaitteet ovat tänä päivänä yleistyvä ja edullinen lisäsuoja kodille. Puhelinvastaajaan ei kannata laittaa lomaviestiä eikä sosiaalisen median kanavissa kannata hehkuttaa lomasuunnitelmiaan, Minkkinen muistuttaa.

Lähinaapureiden kanssa kannatta sopia asunnon valvonnasta lomien aikana ja pyytää heitä tyhjentämään postilaatikko.

Lue myös: Oletko lähdössä syyslomareissulle? – Poliisi on saanut havaintoja murtokohteiden merkkauksista

Kommentoi Facebookissa