Ulkomaisten matkakohteiden helteet huolestuttavat – lähes viidesosa välttää matkustamista kuumimpaan aikaan

Sään ääri-ilmiöt vaikuttavat suomalaisten matkustustottumuksiin. (Kuvituskuva Fotolia)

Euroopan eteläiset rannikkoalueet voivat menettää jopa kymmenesosan kesäturisteistaan.

MATKAILU Suomalaisten suosiossa olevien matkakohteiden voimakkaat helteet ja maastopalot ovat nousseet jälleen otsikoihin kuluvana kesänä. Esimerkiksi Kreikassa kesäkuu oli kuumin pitkään aikaan, ja Suomen ulkoministeriö varoittaa matkustajia maan korkeista lämpötiloista ja maastopalovaarasta. Heinäkuun alussa myös suomalaisia matkailijoita jouduttiin evakuoimaan Kosin maastopalojen alta.

Tilanne oli tukala myös vuosi sitten: Etelä-Euroopassa mitattiin viime kesänä ennätysmäärä äärimmäisen kuumarasituksen päiviä, jolloin kuumuuden tuntu nousi yli 46 celsiusasteen. Euroopan ilmastoraportin mukaan Kreikassa tilastoitiin suurin koskaan Euroopassa mitattu maastopalo, joka kattoi noin 96 000 hehtaaria.

Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan Euroopan eteläiset rannikkoalueet voivat menettää jopa lähes kymmenesosan kesäturisteistaan ilmaston lämpenemisen takia. Heinäkuun matkailun kysynnän odotetaan laskevan koko Euroopassa.

LähiTapiolan matkavakuutuksen kehityspäällikön Kirsi Kataisen mukaan on hyvä, että verrattain suuri osa suomalaisista tiedostaa sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat riskit ja ottaa ne huomioon reissuja suunnitellessaan.

– Ennen matkan varaamista on hyvä pohtia, millainen matka itsellä on toiveissa ja onko valmis matkustamaan kohteeseen, jossa lämpötila voi nousta korkealle ja esimerkiksi maastopaloriski kasvaa suureksi.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan lähes neljäsosa vastaajista eli 23 prosenttia kertoi matkustavansa vähemmän ja viidesosa lentävänsä vähemmän. Noin 17 prosenttia kertoi pyrkivänsä ajoittamaan matkansa ennen tai jälkeen matkakohteen kuumimman kauden.

Kuumalla säällä matkustaessa kannattaa pitää huolta esimerkiksi riittävästä veden juomisesta ja auringolta suojautumisesta.

– Euroopassa matkustaessa kannattaa ottaa mukaan eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka avulla saa tarvittaessa helposti ensiapua ja hoitoa. Kortti ei kuitenkaan korvaa matkustajavakuutusta, sillä vakuutuksen tarjoama turva on huomattavasti laajempi, korvausasiantuntija Sari Laakso puolestaan sanoo.

Kyselyn vastaajista 24 prosenttia suunnitteli käyttävänsä kesällä rahaa ulkomaanmatkoihin ja 47 prosenttia kotimaanmatkoihin.

Tutkimusyhtiö Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 053 henkilöä 26.4.–2.5.2024 välisenä aikana. Vastaajat edustavat Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 3,1 prosenttiyksikköä.

Lue myös: Kesäkuussa hukkui kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten – ”Hukkuva pystyy harvoin huutamaan apua”

Viisi vinkkiä sujuvaan matkantekoon

Pidä huolta hyvästä käsihygieniasta. Pese kädet vedellä ja saippualla, käytä käsihuuhdetta.

Ole tarkkana siitä, mitä syöt ja juot etenkin, kun reissaat alueella, jossa matkaripulin riski on huomattava.

Varaudu matkakohteesi riskeihin ennalta. THL:n Matkailijan terveysoppaasta löytyy maakohtaiset suositukset varautumiseen, kuten tietoa rokotustarpeista, sekä tietoa matkustuskohteen terveysriskeistä. Euroopassa matkustaessa muista ottaa mukaan eurooppalainen sairaanhoitokortti.

Tarkista, että vakuutuksesi on voimassa ja vakuutusturva on reissuusi sopiva. Esimerkiksi kiipeilylajeihin tarvitsee lisäturvan.

Ulkoministeriö suosittelee matkustajailmoituksen tekemistä ulkomaille ja etenkin riskialttiille alueelle matkustaessa. Tällöin kotimaan viranomaiset voivat tarvittaessa auttaa esimerkiksi kriisitilanteessa.

Kommentoi Facebookissa