Unelma Kuopion futissensaatiosta elää – äveriäs puolalaisjoukkue laitettiin jo koville

Kuopion Palloseura on pelannut vahvaa kautta.

Kuopion Palloseura on pelannut vahvaa kautta. (Kuva AOP)

KuPS hävisi Varsovassa vain 0-1. Kuopion ottelussa riittää vielä panosta.

JALKAPALLO Toisin kuin HJK:lle kävi Belgradissa, selvisi Kuopion Palloseura kunnialla Varsovan reissustaan. KuPS taipui Eurooppa-liigan karsinnan toisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa Legia Varsovalle niukasti 0-1.

Noin kymmenen kertaa KuPSia suuremmalla budjetilla operoiva Legia lähti otteluun ylivoimaisena suosikkina. KuPS ei kotijoukkuetta kuitenkaan kumarrellut, vaikka takkiin tulikin.

Voittomaali nähtiin jo 9. minuutilla. Valeriane Gvilian kulmapotkusta tarjoama keskitys tavoitti Mateusz Wieteskan, joka siirsi pallon verkkoon.

KuPS toipui Legian vahvasta alusta. Tasoitusmaalikin oli toisen puoliajan alkupuolella lähellä, mutta Lucas Rangelin maalintekoyritys kulmapotkutilanteesta pelastettiin Legian maaliviivalta.

Altavastaajana otteluun lähtenyt KuPS esiintyi varsin pirteästi ja osoitti, ettei ole otteluparin täydellinen heittopussi. Kuopiossa ensi torstaina pelattavaan toiseen osaotteluun jää selvästi panosta.

– Pidimme Legian poissa maalipaikoilta, mutta he pakottivat meidät valumaan alas. Siitä johtuen hyökkäyspelaamisemme oli vaikeaa, mutta se on kehityskohta toiseen osaotteluun. Näillä maalipaikoilla pitää olla tyytyväinen tulokseen. Kuopiossa me pystymme kotikentällä parempaan peliesitykseen, eikä matkustaminen rasita meitä, KuPSin päävalmentaja Jani Honkavaara kommentoi seuransa nettisivuilla.

Toisessa osaottelussa KuPSilla ei ainakaan ole mitään hävittävää. Kaikki paineet ovat Legialla, jolle tappio KuPSin kokoista vastustajaa olisi iso häpeä. Legialla pitäisi olla realistiset mahdollisuudet Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.

KuPSilla on toisessa ottelussa kotikenttäedun lisäksi etunaan tekonurmi, jolla Legia ei ole tottunut pelaamaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HJK:lla ei ollut mitään jakoa Belgradissa – ”Tietenkin kirvelee”

Kommentoi Facebookissa