JALKAPALLO Jalkapallon naisten maailmanmestaruutta puolustava Yhdysvallat eteni odotetusti MM-finaaliin. Dramaattisessa välieräottelussa tiistaina Lyonissa Yhdysvallat voitti Englannin 2-1.
Amerikkalaiset voittivat ottelun, vaikka heidän tähtipelaajansa Megan Rapinoe istui penkillä täydet 90 minuuttia. Rapinoe on ollut MM-kisojen puhutuin pelaaja hänen käytyään sanasotaa presidentti Donald Trumpin kanssa.
”Poliittisiin syihin” Rapinoen penkitys ei kuitenkaan liittynyt. Yhdysvaltain joukkueen valmentaja Jill Ellis vahvisti lehdistötilaisuudessa, että Rapinoella on reidessään revähdys.
Rapinoe itse kommentoi FOX-kanavalle, että hänen takareitensä kuntoa tarkkaillaan päivä kerrallaan. Itse hän piti varmana, että pelaisi loppuottelussa ensi sunnuntaina.
Yhdysvaltain joukkue on niin laadukas, ettei se kaadu yhden tähtipelaajan poissaoloon. Rääväsuisuudestaan tunnettu Rapinoe on itse todennut, että Yhdysvalloilla on turnauksen paras ja toiseksi paras joukkue viitaten vaihtopelaajiin.
Väitteet saivatkin katetta tiistaina. Rapinoen korvannut Christen Press onnistui maalinteossa.
Amerikkalaisten sankariksi nousi maalivahti Alyssa Naeher, joka torjui ottelun lopulla Steph Houghtonin ampuman rangaistuspotkun. Houghtonin veto oli kieltämättä surkea, eikä Naeherin tasoisella huippumaalivahdilla ole sellaisen sutaisun torjunnassa vaikeuksia.
Englannin pettymystä täydensi Ellen Whiten viimeistelemä maali, joka hylättiin paitsiona. Sekä rankkarituomio että maalin hylkäys tulivat VAR-videotarkastusten jälkeen.
Englannin valmentaja, pelaajalegenda Phil Neville, ei VAR-tarkistuksista purnannut, mutta hänen mielestään hänen pelaajansa Millie Brightin punainen kortti oli kohtuuton.
– Millien ei olisi pitänyt saada varoitusta ensimmäisellä puoliajalla. Tuomarilla peli ei ollut aivan hallussaan, Neville väitti lehdistötilaisuudessa.
Rankkarissa epäonnistunut Houghton oli murheissaan. Hän ilmoitti BBC:lle pettäneensä joukkueensa.
Englannin turnaus päättyy ensi lauantaina pronssiottelussa. Siinä vastaan tulee Hollanti tai Ruotsi, jotka kohtaavat välierässä keskiviikkoiltana.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa