UUSNATSIT Pirkanmaan käräjäoikeus on hyväksynyt Poliisihallituksen kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi.
Pohjoinen perinne ry:n puheenjohtajana on toiminut viime aikoina eri tuomioyhteyksissä julkisuudessa ollut Jesse Eppu Torniainen. Pohjoinen perinne ei saa hallita uusnatsien omaisuutta tai harjoittaa sen elinkeinotoimintaa.
Käräjäoikeus perustelee lakkauttamista muun muassa näin:
”PVL on yhdistys, joka ajaa demokraattisten arvojen kanssa yhteensopimattomia tavoitteitaan laittomin ja räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin.”
”Käräjäoikeus katsoo, että Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kaltaisen yhdistyksen lakkauttamiselle on pakottava yhteiskunnallinen tarve, ja yleinen etu vaatii yhdistyksen lakkauttamista siten, että pelkkä varoitus ei tule kyseeseen.”
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Poliisihallitus tutustuu tarkoin päätöksen sisältöön. Tämän jälkeen arvioidaan sen vaikutuksia.
– Tuomioistuimen linjaus on mielestämme selkeä viesti siitä, että väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, hän sanoo.
Poliisihallitus nosti kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi alkuvuodesta. Kannetta perusteltiin sillä, että toiminnan katsottiin olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja.
Kommentoi Facebookissa