Uutta tietoa Lapin hostellipalosta – palo sai todennäköisimmin alkunsa rakennuksen ulkopuolelta

Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt Äkäslompolon hostellipalon paikkatutkinnan sekä puhuttamisia. (Kuvituskuva Fotolia)

Tulipalo ei todennäköisesti kuitenkaan syttynyt talon ulkopuolella olleista sähköpyöristä.

TULIPALO Onnettomuustutkintakeskus tekee tutkintaa Äkäslompolossa 13.2.2024 yöllä sattuneesta hostellipalosta, jossa oletettavasti kolme henkilöä kuoli ja 31 pelastautui. Poliisi on tiedottanut uhrien tunnistamisesta.

Poliisi on löytänyt raunioista varmuudella kaksi vainajaa, suomalaisen ja keskieurooppalaisen. Yksi henkilö on vielä tavoittamatta tai löytymättä. Poliisi pitää hyvin todennäköisenä, että kolmas kadoksiin jäänyt henkilö oli hostellissa palon syttymisaikaan ja siten menehtynyt.

Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt paikkatutkintaa Äkäslompolossa poliisin kanssa pelastuslaitoksen avustuksella. Samalla Onnettomuustutkintakeskus aloitti osallisten puhuttamiset ja kuulemiset, sekä jatkoi muun materiaalin keruuta.

Hostellirakennus paloi pahoin. Paikkatutkinnassa ja teknisessä tutkinnassa on saatu selville, että tulipalo alkoi rakennuksen ulkopuolelta.

– Tulipalo ei todennäköisesti ole syttynyt talon ulkopuolella olleista sähköpyöristä. Pyöriä ei ole Onnettomuustutkintakeskuksen saamien tietojen mukaan ladattu ulkona ja akut eivät ole olleet niissä kiinni, toteaa tutkinnanjohtaja Timo Naskali.

– Onnettomuustutkinnassa joudutaan usein käyttämään niin sanottua poissulkutekniikkaa, kun selvitetään tapahtumien kulkua, niiden syitä ja seurauksia. Tässäkin tutkinnassa näin tehdään ja tämä vie oman aikansa, Naskali sanoo.

Saatujen tietojen mukaan rakennuksessa oli palovaroittimia, mutta Onnettomuustutkintakeskus ei ole vielä saanut selville, kuulivatko rakennuksessa majoittuneet varoittimia. Tätäkin asiaa selvitetään tutkinnassa.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnat kestävät keskimäärin 9–12 kuukautta. Onnettomuustutkintakeskus ei tutkinnassaan puutu syyllisyys- ja vahingonkorvauskysymyksiin. Turvallisuustutkinnan tarkoitus on yleisen turvallisuuden lisääminen ja uusien vastaavien onnettomuuksien ennaltaehkäisy.

Lue myös: Lapin hostellipalon tutkinta jatkuu – vainajat tunnistettu suomalaiseksi ja keskieurooppalaiseksi

Kommentoi Facebookissa