Vaarallinen takaa-ajo – nuori mies pakeni poliisia 140 km/h kuudenkympin rajoitusalueella

Autoa kuljettanutta miestä epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Autoa kuljettanutta miestä epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. (Kuvituskuva Fotolia)

Molemmat autossa olleet olivat parikymppisiä oululaisia nuoria miehiä.

POLIISI Oulun poliisilaitoksen johtokeskus tiedottaa, että tiistaina iltapäivällä kello 16 jälkeen Oulun kaupungin alueella henkilöauton kuljettaja yritti paeta poliisia kaahaamalla vaarallisesti Koskelan, Tuiran ja Puolivälinkankaan kaupunginosissa.

Tapahtumat saivat alkunsa Emäpuuntieltä Koskelasta. Partio yritti pysäyttää henkilöauton näyttämällä kuljettajalle pysäytysmerkin. Auton kuljettaja lähti kuitenkin välittömästi pakenemaan käyttäen huomattavaa ylinopeutta.

Suurimmillaan nopeus oli Bertel Jungin tiellä, jossa autoilija kaahasi 140 km/h nopeudella kuudenkympin rajoitusalueella. Takaa-ajo päättyi lopulta Puolivälinkankaalle Maahisentielle. Pakkopysäytyksen yhteydessä poliisiauto ajettiin kiinni pakoautoon vaarallisen toiminnan jatkamisen estämiseksi. Tuossa yhteydessä molempiin autoihin tuli lieviä peltivaurioita.

Kuljettajan partio nappasi kiinni paikan päältä. Matkustajana ollut mies lähti juosten pakenemaan, mutta hänen juoksukuntonsa ei riittänyt ja mies otettiin kiinni lähistöltä. Molemmat autossa olleet olivat noin parikymppisiä oululaisia nuoria miehiä.

Autoa kuljettanutta miestä epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kommentoi Facebookissa