JALKAPALLO Vaasan Palloseura jatkaa Veikkausliigassa yhä voitoitta, kun runkosarjan kausi on jo puolivälissä. Maanantaina VPS hävisi kotiottelussaan Kuopion Palloseuralle 1-2.
KuPS siirtyi ensimmäisellä puoliajalla Lucas Rangelin ja Ville Saxmanin maaleilla 2-0 -johtoon. Vaikka VPS toisella puoliajalla sai pelinsä paremmalle tolalle, ei takaa-ajo riittänyt kuin yhteen maaliin, jonka Steven Morrissey ampui rangaistuspotkusta.
VPS on pelannut 11 ottelua ja kerännyt niistä kuusi pistettä. Kaikki pisteet ovat tulleet tasapeleistä. Neljä viimeistä otteluaan VPS on hävinnyt.
Sarjataulukossa VPS on toiseksi viimeisenä. Sarjajumbo KPV majailee tasapisteissä. KPV on sentään voittanut yhden pelin.
VPS:n päävalmentajan Petri Vuorisen asema on lievästi sanottuna epävarma. VPS ei lähtenyt kauteen merkittävänä suosikkina, mutta näin heikkoa alkua ei odotettu. STT:n mukaan Vuorinen kertoi, että hänen asemastaan päävalmentajana kannattaa kysyä seuran hallitukselta.
Vuorinen nousi VPS:n päävalmentajaksi kesäkuussa 2015, kun Olli Huttunen sai potkut. Hän oli sitä ennen ollut pätkätoimisesti päävalmentajana 2009 ja 2011. Päävalmentaja oli eronnut ja apuvalmentaja Vuorinen nousi hätiin.
VPS voinee jo heittää hyvästit haaveilleen ylemmästä loppusarjasta. Joukkue saa tosissaan taistella sarjapaikastaan.
Valmentajapotkut on toisinaan hätiköity ratkaisu, mutta joskus niillä saadaan tulosta aikaan. VPS:n pelaajamateriaalilla on potentiaalia parempaan ja Vuorisen vaihtaminen toiseen valmentajaan saattaisi vielä pelastaa tilannetta.
Tällä kaudella valmentajaa ovat Veikkausliigassa vaihtaneet HJK, RoPS ja KPV. HJK:n tapauksessa Mika Lehkosuon potkut olivat varsin hyvin perusteltavissa, kun joukkue rämpi pahemman kerran. Lehkosuon tilalle HJK hankki RoPSista Toni Koskelan isolla rahalla.
Vaasasta voiton hakeneella KuPSilla menee kohtuullisesti, vaikka viimeisestä neljästä ottelustaan joukkue on hävinnyt kaksi. Sarjataulukossa KuPS on kuitenkin kolmantena.
HIFK:sta kolme vuotta sitten kenkää saanut valmentaja Jani Honkavaara on lujittanut asemansa KuPSin käskijänä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Pippurisumutetta silmille – Palloliitto tutkituttaa Suomen Cupin tapahtumat
Kommentoi Facebookissa