Valtio siirsi alkoholijuomayhtiö Altian omistuksensa Vakeen – myykö hallitus kohta ”kossuosakkeet”?

Pullotuslinja Rajamäen tehtailla, jossa alkoholijuomien tuotanto alkoi heti kieltolain kumoamisen jälkeen.

Pullotuslinja Rajamäen tehtailla, jossa alkoholijuomien tuotanto alkoi heti kieltolain kumoamisen jälkeen. (Kuva Paula Osenius/ Tosikuva)

Juha Sipilän hallituksen ”Tase töihin” -periaatepäätöstä noudattaen nyt siirtyi yli kolmannes alkoholijuomayhtiöstä.

TALOUS Valtioneuvoston viestintäosasto kertoo Suomen valtion luovuttaneen eilen oman pääoman ehtoisesti apporttina kaikki omistuksessaan olevat Altia Oyj:n osakkeet Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:lle. Osakkeiden lukumäärä on 13 097 481 kappaletta ja se vastaa 36,24 prosentin omistusosuutta. Altian omistajaohjaus säilyy valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolla.

Valtioneuvosto tiedotti aikoinaan päätöksestä siirtää Neste Oyj:n, Posti Group Oyj:n, Vapo Oy:n ja Nordic Morning Group Oyj:n osakkeita Vakeen. Samalla kerrottiin, että tuolloin tehtävien siirtojen lisäksi myös muita omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä nimettyjä omistuksia tullaan siirtämään Vakeen mahdollisimman pian. Kyse on Juha Sipilän hallituksen niin sanotusta Tase töihin -omistajapolitiikasta.

Vuosi sitten Altia listautui pörssiin ja listautumisanti ylimerkittiin. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä uumoili Altian kossuosakkeesta tulevan uusi kansanosake Nokian sijaan. Altian liikevaihto viime vuonna oli 357,3 miljoonaa euroa.

– Nousseet raaka-ainekustannukset ja valuuttojen negatiivinen vaikutus ovat laskeneet taloudellista tulostamme. Olemme tyytyväisiä liikevaihdon 1,4 prosentin kasvuun ilman valuuttakurssien negatiivista vaikutusta. Pohjoismaisten avainbrändiemme kuten Koskenkorva Vodkan ja Larsen Cognacin myynti jatkui hyvällä tasolla etenkin viennin kasvun ansiosta, kommentoi toimitusjohtaja Pekka Tennilä tuoreessa tilinpäätöstiedotteessa.

Samalla yhtiö kertoo New Yorkissa pääkonttoriaan pitävän Lazard Asset Management LLC:n ilmoittaneen osuutensa Altia Oyj:n osakkeista ja äänistä ylittäneen viiden prosentin rajan.

Vake Oy on valtion omistuksia hallinnoimaan perustettu yhtiö. Kritiikkiä on aiheuttanut se, että miljardien arvosta valtion omistamaa yritysvarallisuutta sekä niistä saatavia myyntivoittoja ja osinkotuloja siirrettään kehitysyhtiöön, joka on parlamentaarisen valvonnan ulottumattomissa.

Lue myös: Valtio pääomittaa maakuntien tietopalveluyhtiötä 30 miljoonalla – vaikka lait ovat edelleen käsittelyssä

Kommentoi Facebookissa