TALOUS Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi Taneli Tikan. Taneli Tikka, 40, toimii tällä hetkellä Tieto Oyj:n innovaatiojohtajana ja aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään kesäkuussa.
Aiemmin Tikka on toiminut eri teknologiavetoisten kasvuyhtiöiden toimitusjohtajana, startup-yrittäjänä sekä businessenkelinä. Valtioneuvoston viestintäosasto kertoo, että Tikka on myös Teknologiateollisuuden tekoälyryhmän puheenjohtaja, vuoden 2010 tietotekniikkavaikuttaja sekä vuoden 2014 nuori hallitustekijä.
Koulutukseltaan Taneli Tikka on Executive Master of Business Administration Aalto-yliopistosta, josta hän valmistui vuosikurssinsa parhailla arvosanoilla.
Talouselämässä Tikka itse laskee olleensa mukana noin 50 yrityksessä, toimitusjohtajana tai operatiivisena johtajana 15 yrityksessä. Ensimmäisen yrityksensä Tikka perusti 21-vuotiaana. Kyseessä oli sovelluksia kehittänyt Taika Technologies, joka teki kolme vuotta myöhemmin konkurssin.
Nyt Tikan hallintaan tulee valtion miljardien omaisuus, jolla ei ole minkäänlaista parlamentaarista valvontaa. Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n haltuun siirrettiin aluksi yhdeksän yhtiön kautta 2,5 miljardin edestä yritysvarallisuutta.
Vake Oy toimii täysin eduskunnan budjettivallan ulkopuolella, käytännössä vain omistajaohjauksesta vastaavan ministerin peukalon alla. Kyse on kuin Juha Sipilän hallituksen omasta kassasta, asiaa ovat kritisoineet niin Valtiontalouden tarkastusvirasto kuin Lainsäädännön arviointineuvostokin.
”Kehitysyhtiön tehtävänä on saada valtion yhtiöihin sijoittama pääoma kiertämään nykyistä aktiivisemmin”, kertoo Vaken toimintaohje.
Valtioneuvoston mukaan Suomi on asettanut tavoitteekseen olla tekoälyn hyödyntämisessä kärkimaa maailmassa. Vaken rooli on luoda uutta sekä edellytyksiä Suomen elinkeinorakenteen uudistamiseksi.
– Tätä taustaa vasten Vaken hallitus näki Taneli Tikan osaamisen ja kokemuksen täyttävän erinomaisesti odotuksemme. Hän on visionäärinen ja hänellä on hyvä ymmärrys teknologian kehitystrendeistä, toteaa Vaken hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen.
Visioita Tikalla kieltämättä on, asiaan kiinnitti huomiota emeritusprofessori Kari Uusikylä uusimmassa blogissaan. Viime marraskuussa Tikka oli koonnut Mandatum Lifelle listan tulevaisuuden ammateista:
”Anonymiteetti- ja yksityisyysadvokaatti, aquaponic-kalanviljelijä, kaupunkialueen hydroviljelijä, keinotodellisuusarkkitehti, etämatkatoimiston elämystuottaja, keinolihatehtaan suunnitteluinsinööri, supervauvojen suunnittelija, unohdustuottaja, data-panttivankiratkaisija…”
Hetkinen, lista jatkuu edelleen:
”Tekoäly-vuorovaikutuksen valmentaja, algoritmikirjanpidon tarkastaja, feedback-looppaaja, tietovastuutarkastaja, systeemiantropologi, elinagentti, lohkoketju-kehittäjä, cryptovaluuttapankkiiri, virtuaalitodellisuuden tekstuuriartisti, jätedatan käsittelijä, yksilöllistetyn lääketieteen ja lääkinnän asiantuntija…”
Vielä löytyy muutama tulevaisuuden työ:
”Geenimixeri, teknologia-implanttien testaaja, biohakkeri, -valmentaja, -auditoija, puettavien tietokoneiden käyttöliittymäsuunnittelija, molekyyligastronomisti, automaattiliikenteen suunnittelija, lennokkien luokitteluun ja lakisääteisiin määräyksiin erikoistunut juristi sekä algoritmikouluttaja.”
Kommentoi Facebookissa