Valtioneuvosto myönsi uudet radion ohjelmistotoimiluvat – voimassa kymmenen vuotta

– BusinessFM:n tähtäin oli kuunneltavuus kaikissa merkittävissä bisnes- ja yliopistokaupungeissa, kertovat radion perustaja Reijo Karhulahti, ohjelmajohtaja Juha Kakkuri ja aamujuontaja Roni Malinen.

– BusinessFM:n tähtäin oli kuunneltavuus kaikissa merkittävissä bisnes- ja yliopistokaupungeissa, kertovat radion perustaja Reijo Karhulahti, ohjelmajohtaja Juha Kakkuri ja aamujuontaja Roni Malinen. (Kuva BusinessFM)

Toimilupatilanne säilyy pääosin ennallaan, nykyiset toimijat voivat jatkaa toimintaansa.

RADIOTOIMINTA Valtioneuvosto on myöntänyt toimilupia radiotoiminnan harjoittamiseen analogisessa maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa. Uusi toimilupakausi alkaa vuoden 2020 alussa. Toimiluvat ovat voimassa kymmenen vuotta.

– Toimiluparatkaisuissa on painotettu jatkuvuutta ja kykyä pitkäjänteiseen liiketoimintaan. Samalla on haluttu tarjota mahdollisuuksia uusille toimijoille. Radion kuunteljoille tämä tarkoittaa entistä monipuolisempaa tarjontaa, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Toimiluvat on myönnetty lain sallimaksi enimmäisajaksi ja yksityiskohtaisista toimilupaehdoista on pääosin luovuttu. Näillä toimilla on haluttu luoda vakaa ja ennustettava liiketoimintaympäristö.

Kaikki toimiluvanvaraisen analogisen radiotoiminnan ohjelmistotoimiluvat olivat haettavana heinäkuussa 2018 päättyneellä hakukierroksella. Valtioneuvosto tekee toimilupapäätökset, jos kaikille hakijoille ei ole myönnettävissä taajuuskapasiteettia tai toimilupapäätöksellä on huomattavia vaikutuksia viestintämarkkinoiden yleiseen kehitykseen.

Viestintävirasto on myöntänyt toimiluvat niille taajuuskokonaisuuksille, joilla hakijoita oli vain yksi. Valtakunnallisesti toimilupatilanne pysyy pääosin ennallaan ja nykyiset toimijat voivat jatkaa toimintaansa. Kuudelle hakijalle ei voitu myöntää toimilupaa taajuuksien niukkuuden vuoksi.

Haettavana oli myös uusia taajuuskokonaisuuksia, esimerkiksi taajuuskokonaisuus 13, johon kuuluvat Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Tampere, Turku ja Vaasa. Tähän taajuuskokonaisuuteen toimiluvan sai Businessradio Finland Oy.

– Hittiradioille tyypillisten geneeristen soittolistojen pyörittämisen sijaan välitämme työelämän ja kansantalouden tietopääomaa, jonka avulla kuulijamme voivat kehittää itseään ja kasvattaa siten koko maan hyvinvointia, luonnehtii BusinessFM:n perustaja ja toimitusjohtaja Reijo Karhulahti.

Vuonna 2016 aloittanut BusinessFM on suunnattu yrityspäättäjille sekä itseään ja työuraansa kehittäville kansalaisille. Uuden toimilupa-alueen väestöpeitto on 50 prosenttia suomalaisista.

Pääkaupunkiseudulla aloittaa uutena toimijana Mediatakojat, joka sai kaksi toimilupaa Helsinkiin. Näiden toimilupien myötä Mediatakojien toiminta laajenee lähes valtakunnalliseksi. Livelaboratorion eli Radio Helsingin toimintaa laajenee Ouluun ja Tampereen alueelle.

Myös lehtiyhtiöt laajentavat toimintaansa radiotoimintaan. Etelä-Suomen Media Oy sai toimiluvat Pirkanmaalle ja Helsinkiin, Keski-Suomen Media Oy toimiluvan Jyväskylään. Molemmat yhtiöt kuuluvat Keskisuomalainen-konserniin.

Ohjelmasisältöä koskevia ehtoja asetettiin ainoastaan erityisradioille, joita ovat Kristillinen Media Oy:n Radio Dei, Finest Plus FM:n Finest Plus, Kuunappi Oy:n Radio Classic ja Tampereen yliopiston Radio Moreeni.

Lue myös: Tutkimus: Näin tehdään tähtiartisti – valmiit Spotifyn suosituslistat ja radiosoitot ohjaavat musiikinkuuntelua

Kommentoi Facebookissa