FORMULA 1 Valtteri Bottas joutui keskeyttämään viime sunnuntaina ajetussa Unkarin F1-osakilpailussa teknisen vian takia. Ennen keskeytystään hän oli juuri pudonnut pistesijoilta, eikä hänen Alfa Romeo -autonsa vauhti olisi pisteille riittänyt, vaikka tekniikka olisikin kestänyt.
Bottas koki jo neljännen perättäisen pisteettömän kisansa. Niitä ennen ajetuissa yhdeksässä kilpailussa hän oli ajanut seitsemän pistesijaa.
Alfa Romeo yllätti alkukaudesta. Tallin käyttämässä Ferrarin voimayksikössä oli selkeä tehoetu ja auton aerodynaaminen suunnittelu ylitti odotukset.
Kauden edetessä suuremmat tiimit saivat juonenpäästä kiinni paremmin. Alfa Romeolla ei ole ollut riittävästi resursseja vastata haasteeseen.
Vajaan neljän viikon mittainen kesätauko tuleekin Alfa Romeolle hyvään saumaan.
– Kesätauolla meidän on selvitettävä mikä on mennyt pieleen palataksemme takaisin pistesijoille kauden kolmessa viimeisessä Euroopan kilpailussa kesän lopulla, kommentoi Alfa Romeon tallipomo Frederic Vasseur mediatilaisuudessa.
Vasseurin kommenttiin voisi kommentoida, että helpommin sanottu kuin tehty. Alfa Romeon resursseilla on haastavaa vastata budjeteiltaan selkeästi suurempien tiimien, kuten Alpinen, McLarenin, Aston Martinin tai Red Bullin rahoittaman Alpha Taurin tarjoamaan haasteeseen.
Kaudesta on ajamatta vielä yhdeksän kisaa. Pistesijat ovat Bottaksella entistä kovemman työn takana. Bottas tarvitseekin pisteille päästäkseen hyvää tuuria eli kanssakilpailijoidensa epäonnea.
Bottaksen piikkiin tilannetta ei voi laittaa. Alfa Romeon resurssit ovat yksinkertaisesti liian pienet.
F1:n pistetaulukossa Bottas on tällä hetkellä yhdeksäntenä. Jos hän sijoituksensa kauden loppuun saakka pitää, on saavutus hieno.
Bottaksen lohtuna on voimassa oleva sopimus Alfa Romeon kanssa kaudelle 2023. Nyt hänen ei tarvitse taistella työpaikastaan toisin kuin monena kautena Mercedeksellä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Sebastian Vettel lopettaa – mahdollisuuksiaan hehkutteleva Fernando Alonso tilalle
Kommentoi Facebookissa