Valtteri Bottas loisti aika-ajoissa – ylitti kaikki odotukset

Valtteri Bottas ajaa Alfa Romeolla Bahrainissa (Kuva AOP)

Valtteri Bottas sijoittui Bahrainin F1-kilpailun aika-ajoissa hienosti kuudenneksi.

FORMULA 1 Valtteri Bottas joutui jättämään Mercedes-tallin viime kauden jälkeen, kun hänen sopimustaan ei enää uusittu. Bottas siirtyi selkeästi heikompaan Alfa Romeo -talliin.

Odotukset eivät olleet Bottaksen ympärillä korkealla, mutta Bahrainissa ajettavan kauden 2022 avauskilpailun aika-ajoissa Bottas ajoi peräti kuudenteen ruutuun. Hän päihitti muun muassa Mercedeksen uuden kuljettajan George Russellin, joka oli tuloksissa vasta yhdeksäs.

Bottas osoitti taitonsa, mutta F1-sarjassa kalustolla on tietenkin iso merkitys. Bottaksen odotettua parempaa tulosta selitti osaltaan myös Alfa Romeon käyttämä Ferrarin moottori.

F1-säännöt muuttuivat tälle kaudelle jopa radikaalisti. Ferrari on tehnyt tätä vuotta varten pitkään kehitystyötä tulosten puhuessa nyt puolestaan. Voimayksikön lisätehot näkyivät siinäkin, että Ferrarin Charles Leclerc ajoi Bahrainissa paalupaikalle.

Leclerc päihitti aika-ajoissa toiseksi sijoittuneen hallitsevan maailmanmestarin Red Bullin Max Verstappenin 0,123 sekunnilla. Ferrarin vahvaa panosta täydensi kolmanteen ruutuun ajanut Carlos Sainz.

Red Bullin kakkoskuski Sergio Perez oli aika-ajoissa neljäs. Lewis Hamilton jäi Mercedeksellään viidenneksi.

Mercedeksen moottori jää tehoissa jälkeen Ferrarin ja Red Bull-Hondan moottoreista. Oli odotettavissa, etteivät Hamilton ja Russell olisi aika-ajoissa kärjessä.

Ferrarin moottoreita käyttää myös Haas-talli, joka potki venäläiskuskinsa Nikita Mazepinin Ukrainan sodan takia pihalle. Mazepinin paikan ottanut tanskalainen Kevin Magnussen oli Bahrainin aika-ajoissa peräti seitsemäs.

Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu oli aika-ajoissa 15:s. Zhou tekee historiaa olemalla F1-sarjan ensimmäinen kiinalaisajaja.
Bahrainin F1-kilpailu starttaa sunnuntaina kello 17 Suomen aikaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Venäläisten aika päättyi Formula ykkösissä – rahaa paloi paljon ja turhaan

Kommentoi Facebookissa