Valtteri Bottas karujen huhujen keskellä – ei sopimusta ensi kaudeksi

Valtteri Bottaksen tallipaikan kohtalo on spekulaatioiden kohteena.

Valtteri Bottaksen tallipaikan kohtalo on spekulaatioiden kohteena. (Kuva AOP)

Valtteri Bottaksen jatko Formula ykkösissä on tämän vuoden jälkeen epävarmaa.

FORMULA 1 Formula ykkösten kauden on määrä alkaa heinäkuun alussa Itävallassa. Valtteri Bottas pääsee neljäntenä perättäisenä kautena tositoimiin Mercedeksen kärkiautolla.

Kauden 2021 suhteen Bottaksen tilanne on kuitenkin auki. Hänellä ei ole ensi vuodesta sopimusta minkään tallin kanssa.

Toimittaja Franco Nugnes kertoo it.Motorsport.com -sivustolla, ettei Mercedes olisi jatkamassa yhteistyötä Bottaksen kanssa ensi kaudella. Bottaksen tilalle Mercedes olisi nostamassa nuoren brittisuojattinsa George Russellin.

Kaudella 2018 Formula 2-sarjan mestaruuden voittanut Russell debytoi viime kaudella Formula ykkösissä Williamsilla, jonka palveluksessa jatkaa myös tänä vuonna. Williamsin auto oli viime kaudella F1-sarjan selvästi hitain, eikä sillä voinut menestyä, mutta tallikaverinsa Robert Kubican Russell päihitti mennen tullen.

Huhuja riittää. Se on kuitenkin fakta, ettei Bottaksen jatko F1-sarjassa ole kauden 2020 jälkeen varmaa.

Mercedeksen molemmat tallipaikat ovat kauden 2020 jälkeen katkolla. Lewis Hamiltoninkin jatko tallissa on epävarmaa.

Ja ylipäätään on epävarmaa, jatkuuko Mercedeksen tehdastallitoiminta Formula ykkösissä ollenkaan. Mercedes ei ole tehnyt sopimusta jatkosta F1:ssä kauden 2020 jälkeen.

Jos Mercedes vaihtaa omistajaa, menevät tallin kuljettajakuviot tietysti uusiksi. Vielä ensi kaudella Mercedes, tai mikä tallin nimenä sitten onkaan, tulee joka tapauksessa olemaan haluttu työpaikka, koska F1-säännöt muuttuvat merkittävästi vasta kauden 2021 jälkeen. Koronapandemian takia uusien teknisten sääntöjen voimaantuloa lykättiin vuodella.

Bottaksella on valttikortti vielä omissa käsissään. Mikäli hän tänä vuonna voittaa maailmanmestaruuden, lienee hänen jatkonsa Formula ykkösissä ensi vuonna varmaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Formula ykkösissä kuumia siirtohuhuja – maailmanmestari tekemässä paluun

Kommentoi Facebookissa