FORMULA 1 Formula ykkösten kausi 2020 alkaa aikaisintaan heinäkuussa, mutta kauden 2021 tallipaikkoja lyödään lukkoon jo nyt. Tällä viikolla varmistui, että Carlos Sainz siirtyy ensi kaudeksi Ferrarille ja Daniel Ricciardo McLarenille.
Kovia siirtoja saattaa tulla pian lisää. Ranskalaislehti Auto Hebdo vihjaa, että F1-talli Renault olisi jo solminut esisopimuksen Fernando Alonson kanssa. Alonso nappaisi Ricciardolta vapautuvan paikan.
Alonso jätti Formula ykköset kauden 2018 jälkeen kyllästyttyään McLarenin kilpailukyvyttömyyteen. Paluuhuhuista hän on kommentoinut, että koskaan ei voi sanoa ei koskaan.
Ensi vuonna Alonso viettää nelikymppisiään. Jos hän aikoo tehdä paluun, ei jahkailuun ole varaa, koska ikää hänellä on huipputasolle pian liikaa.
Renaultille Alonson ajattaminen toisi paljon julkisuutta. Mainosarvo nousisi kohisten, joten diili olisi järkeenkäypä, vaikka Alonso tuskin pikkurahalla suostuu ajamaan.
Nuorena Alonso voitti Renaultilla kaksi maailmanmestaruutta vuosina 2005 ja 2006. Sen jälkeen hän epäonnistui tittelijahdissa McLarenilla ja Ferrarilla. Ferrarilla hän sijoittui MM-sarjassa toiseksi 2010, 2012 ja 2013.
Alonso saisi Renaultilla kovan kirittäjän. Tallin toisena kuskina 2021 jatkaa nuori ranskalainen Esteban Ocon, jota pidetään yhtenä F1:n lupaavimmista ajajista.
Kaudella 2021 tallipaikkoja saattaa mennä vielä paljonkin uusiksi. Mercedeksen huhutaan myyvän F1-tallinsa ja jatkavan F1:ssä ainoastaan moottorivalmistajana. Tallikauppojen toteutuessa Lewis Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen tilanne menisi aika lailla uusiksi.
Toistaiseksi F1-sarjaan osallistumisesta on sopinut vain seitsemän tallia. Mercedeksellä, Haasilla ja Alfa Romeolla ei ole sopimusta. Bottaksen ja Kimi Räikkösen tallit eivät siis ole sitoutuneet jatkamaan F1:ssä ollenkaan.
Se on varmaa, että Ferrarin kuljettajat ensi kaudella ovat Sainz ja Charles Leclerc. McLarenilla ajavat Ricciardo ja Lando Norris. Max Verstappen jatkaa Red Bullilla.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Daniel Ricciardo McLarenille – lopettaako Sebastian Vettel uransa?
Kommentoi Facebookissa