FORMULA 1 Formula ykkösten kausi alkaa aikaisintaan heinäkuussa, mutta kauden 2021 osalta on jo saatu kaksi kuljettajasiirtoa. Torstaina vahvistettiin, että Daniel Ricciardo jättää Renaultin tämän kauden jälkeen ja jatkaa uraansa McLaren-tallissa.
Ricciardon sopimus McLarenin kanssa on monivuotinen. Tallikaverikseen Ricciardo saa nuoren brittilupauksen Lando Norrisin.
– Danielin kiinnittäminen on taas yksi askel eteenpäin pitkäaikaisessa suunnitelmassamme. Hän tuo jännittävän lisän talliimme Landon rinnalle. Tämä on mahtava uutinen tallillemme sekä tietenkin myös faneillemme, kommentoi McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown tallin tiedotteessa.
McLaren vahvisti, että Ricciardo korvaa tallissa Carlos Sainzin, joka siirtyy 2021 Ferrarille Sebastian Vettelin tilalle. Ferrari vahvisti Sainzin sopimuksen torstaina.
Vettelin uumoiltiin siirtyvän McLarenille, mutta nyt siis tuli selväksi, ettei hänen uransa jatku siellä. Onkin mahdollista, että Vettel lopettaisi uransa kokonaan.
Formula ykkösten ensi kauden kuviot ovat koronapandemian myötä hyvin sekaisin. Toistaiseksi seitsemän tallia nykyisestä kymmenestä on vahvistanut jatkavansa F1-sarjassa tämän kauden jälkeen.
Mercedeksen esimerkiksi huhutaan lopettavan tehdastallitoimintansa kokonaan. Jatkosopimusta Mercedes ei ole Formula ykkösten kanssa tehnyt. Lisäksi sopimuksetta F1-talleista ovat Haas ja Alfa Romeo.
Koronapandemia on ajanut koko F1-sarjan talousvaikeuksiin. Erityisesti pienet tallit kärsivät tilanteesta.
Se on jo selvää, että Vettelin tulotaso putoaa merkittävästi, mikäli hän aikoo jatkaa F1-sarjassa. Myös Ricciardon tapauksessa tulotaso tiettävästi putoaa. Renault ei ollut halukas jatkamaan yhteistyötä nykyisillä sopimusehdoilla.
Ricciardo ajoi kilpaa 2014-2018 Red Bullilla, mutta päätti siirtyä Renaultille saatuaan taloudellisesti paremman tarjouksen. Viime kaudella hän ei mitenkään häikäissyt. Pienemmällä palkalla ajanut tallikaveri Nico Hülkenberg pystyi hyvin vastaamaan hänen vauhtiinsa.
Tällä kaudella Renaultilla ajavat Esteban Ocon ja Ricciardo. Ensi kauden toisesta ajajastaan Renault päättää myöhemmin.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jyrki Järvilehto muistetaan rajuista kolareistaan – saavutti myös menestystä
Kommentoi Facebookissa