FORMULA 1 Kautensa heikosti aloittanut Valtteri Bottas sai kauden kolmannen osakilpailun aika-ajoissa Portugalin Portimaossa hienon onnistumisen. Bottas ajoi Mercedeksellään paalupaikalle ja antoi samalla vastauksen kritisoijilleen.
Taisto oli tiukkaa ja Bottas päihittikin toiseen ruutuun ajaneen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin vain seitsemällä tuhannesosalla. F1:n tv-haastattelussa Bottas taustoitti alkukauden ongelmiensa syitä kertoen vaikeuksien liittyneen rengashallintaan. Ongelmien eteen tehtiin töitä, jotka Bottaksen mukaan ovat tuottaneet tulosta.
Edellisen osakilpailun Italian Imolassa voittanut Red Bullin Max Verstappen oli aika-ajoissa kolmas. Verstappen oli todella pettynyt, mikä kuului tiimiradiossa kovana purkautumisena.
Verstappen teki aika-ajofinaalin ensimmäisellä nopealla kierroksella virheen ajauduttuaan ulos radalta ja sen vuoksi aika hylättiin. Jos aika olisi hyväksytty, olisi Verstappen olisi päässyt paalupaikalle.
Aika-ajojen viimeisillä minuuteilla tuuli yltyi. Ajan parantaminen ei ollut enää mahdollista.
Verstappen jäi Bottaksesta ja Hamiltonista neljä kymmenystä, mutta kisassa Red Bull laittanee Mercedeksen varmasti koville. Kärkitiimien taisto tulee olemaan tiukkaa, kun Verstappenin tallikaveri Sergio Perez starttaa neljännestä ruudusta.
Ferrarin uusi kuljettaja Carlos Sainz näyttää päässeen autonsa kanssa nyt paremmin sinuiksi sijoituttuaan aika-ajoissa viidenneksi. Hän päihitti kahdeksanneksi jääneen tallikaverinsa Charles Leclercin lähes kolmella kymmenyksellä.
Renaultin tehdastallin Alpinen kuljettaja Esteban Ocon oli aika-ajoissa kuudes. Oconin kuuluisa ja arvostettu tallikaveri Fernando Alonso oli vasta 13:s.
Alfa Romeon Kimi Räikkönen tuotti aika-ajoissa pettymyksen oltuaan tuloksissa vasta 15:s. Hänen tallikaverinsa Antonio Giovinazzi oli 12:s päihitettyään Räikkösen peräti kuudella kymmenyksellä.
Giovinazzi on viime aikoina päihittänyt Räikkösen aika-ajoissa useasti. Kilpailussa osat ovat kuitenkin monesti vaihtuneet.
Portugalin Grand Prix alkaa sunnuntaina kello 17 Suomen aikaa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Formula ykkösiin uutta mielenkiintoa – sprinttikisa käyttöön
Kommentoi Facebookissa