TURUN VEITSI-ISKU Keskusrikospoliisi on edistynyt perjantaina Turussa tapahtuneen veitsi-iskun tutkinnassa. Marokkolainen, oman ilmoituksensa mukaan 18-vuotias mies puukotti Turun Kauppatorilla ja sen läheisyydessä kymmentä ihmistä, joista kaksi on menehtynyt. Osa uhreista on päässyt jo pois sairaalasta, muutaman tila on vakava mutta ei hengenvaarallinen. Päivän Lehti kirjoitti asiasta esimerkiksi tässä.
Pääepäillyn lisäksi nyt myös neljä muuta marokkolaista henkilöä on pidätetty. Kuudennesta epäillystä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus, Keskusrikospoliisi tekee yhteistyötä Europolin kanssa. Henkilön uskotaan olevan ulkomailla. Yhden pidätetyn pakettiauto on takavarikoitu tapaukseen liittyen.
Myöskään mahdollista yhteyttä Barcelonassa tehneisiin marokkolaisiin terroristeihin ei Keskusrikospoliisi vielä kertonut. Barcelonan iskusta Päivän Lehti kertoi tässä. Yön tutkinnassa on tullut kuitenkin esiin asioita, joiden johdosta rikosnimike vaihdettiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi murhiksi ja niiden yrityksiksi.
Neljä miestä pidätettiin Turussa yksityisasunnoista ja Pansion vastaanottokeskuksesta. Pääepäilty on myös ollut mukana turvapaikkaprosessissa, mutta poliisi ei suostunut kommentoimaan onko hän saanut mahdollisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen. Mies on saapunut Suomeen keväällä 2016.
Pääepäiltyä on yritetty kuulustella, mutta mies ei ole ollut halukas puhumaan. Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Crista Granroth kertoi, että tapahtuneen perusteella on syytä uskoa miehen valikoineen uhreikseen nimenomaan naisia.
Uhrit ovat pääosin naisia, kahdesta loukkaantuneesta miehestä toinen yritti auttaa uhria, toinen pyrki pysäyttämään hyökkääjän. Lehtitietojen mukaan miesuhrit ovat ulkomaalaistaustaisia. Poliisi tarkensi yhden uhrin kansalaisuuden Iso-Britanniaksi. Molemmat menehtyneet ovat suomalaisia naisia.
Suojelupoliisi piti myös asian tiimoilta tiedotustilaisuuden. Suojelupoliisin mukaan tekijä sopii yleisesti siihen profiiliin, mikä terrori-iskun tekijöistä on. Sen sijaan kantaa ei haluttu ottaa siihen, mikä pääepäillyn ideologia varsinaisesti on.
Supon mielestä teko vaikuttaa vahvasti terrori-iskulta. Yleisesti ottaen naisten valikoiminen uhreiksi saattaa johtua myös siitä, että teolla halutaan herättää mahdollisimman suurta kauhua ja järkytystä.
Siihen, ovatko pidätetyt henkilöt olleet Suojelupoliisin seurannassa, ei tutkintateknisistä syistä haluttu vastata. Suomessa voimassa olevaa kohonnutta uhka-arviota ei Suojelupoliisi katsonut tarpeelliseksi muuttaa.
Kommentoi Facebookissa