Venäjä pehmitti Huuhkajat – Suomen paitsiomaali pienestä kiinni

Venäjä voitti Suomen jalkapallon EM-kisaottelussa 1-0 (Kuva AOP)

Venäjä voitti Suomen jalkapallon EM-kisaottelussa 1-0. (Kuva AOP)

Venäjä oli Suomelle tarpeeksi vahva voitettuaan Huuhkajat jalkapallon EM-kisaottelussa 1-0.

JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat koki EM-kisahistorian ensimmäisen tappionsa hävittyään Venäjälle keskiviikkona Pietarissa maalein 1-0. Suomi pelasi ihan kelvollisen ottelun, mutta lukemat taululla kuvastivat hyvin Venäjän pientä paremmuutta.

Joel Pohjanpalo sai pallon maaliin jo kolmen minuutin jälkeen. Suomalaiset ehtivät jo juhlia maalia, mutta VAR-videotuomiolla maali hylättiin. Paitsio oli täpärä, mutta selkeästi havaittavissa.

Venäjä siirtyi johtoon ensimmäisen jakson lisäajalla. Suomen puolustus jätti Aleksei Mirantshukille liikaa tilaa, eikä taitava venäläisviimeistelijä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä.

Johtoasemassaan Venäjä kykeni kontrolloimaan peliä paremmin. Suomi ei useita vaarallisia tilanteita kyennyt luomaan. Parhaat paikat olivat tulleet ennen Venäjän johtomaalia.

Markku Kanerva teki toisella puoliajalla pelaajavaihtoja, joista ei tullut toivottua tulosta. Vaihdot jopa sekoittivat Suomen peliä.

Venäjä vei täydet pisteet ja säilytti mahdollisuutensa jatkopaikkaan. Mutta Suomellakin on jatkoon vielä saumoja. Belgiaa vastaan olisi varaa kokea jopa niukka tappio, jos Tanska torstaina häviää Belgialle ja pystyy voittamaan Venäjän.

Suomi kohtaa alkulohkon päätöspelissään Belgian Pietarissa maanantaina 21. kesäkuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Ranska pehmitti omiin osuneen Saksan – Ronaldo tähditti Portugalin juhlia

Kommentoi Facebookissa