MIELENOSOITUKSET Ranskassa viime viikkoina nähdyt poikkeuksellisen voimakkaat mielenosoitukset ovat jatkuneet. Protestit alkoivat vastalauseena polttoaineverojen korotuksille, joiden oli määrä astua voimaan tammikuussa. Emmanuel Macronin hallitus perääntyi ja perui korotukset, mutta se ei enää riittänyt niin sanotuille keltaliiveille.
Korkeita elinkustannuksia vastustavat mielenosoittajat kerääntyivät jälleen viikonvaihteessa Pariisin kaduille. Vaikka protestoijien määrä on hieman vähentynyt, uutistoimisto AFP:n mukaan lauantaina pääkaupungissa oli noin 10 000 mielenosoittajaa, joista pidätettiin yli 600 henkeä. Mielenosoitukset ovat levinneet myös Brysseliin.
Pidätetyillä oli hallussaan vasaroita ja petanque-kuulia, joilla heitettiin mellakkapoliiseja. Kaduille pysäköityjä autoja sytytettiin tuleen ja liikkeitä ryöstettiin, poliisi joutui käyttämään kyynelkaasua ja vesitykkejä. Viranomaisten mukaan loukkaantuneita on ollut lähes 200, joista suurin osa lievästi loukkaantuneita ja poliiseja 17.
The Times on raportoinut kyberturvallisuusyhtiö New Knowledgen tietojen perusteella, että sadoilta venäläisiltä sosiaalisen median tileiltä on pyritty lietsomaan väkivaltaa Ranskassa. Artikkelissa “Russian accounts fuel French outrage online” kerrotaan, että tileiltä lähetetään ja jaetaan noin 1600 twiittiä päivässä.
Päivityksissä on jaettu valeuutisia, joissa on käytetty muun muassa vanhoja valokuvia loukkaantuneista mielenosoittajista väitteiden tueksi ja osoituksena poliisin käyttämästä väkivallasta. New Knowledgen kanssa yhteistyössä medioista toimivat muun muassa The New York Times, Politico, USA Today, CNN, The Washington Post sekä The Atlantic.
Lue myös: Polttoaineverojen korotukset jäädytettiin – mielenosoituksia yritetään rauhoittaa Ranskassa
Kommentoi Facebookissa