POLIISIOPERAATIO Äänekosken Hietaman venerannassa oli perjantai-iltapäivän 16.7. ja lauantaiaamun 17.7.2021 aikana poliisioperaatio, jossa nostettiin ajoneuvo Suojoen ylittävän sillan lähistöllä olevasta vesistöstä. Ilmoitus ajoneuvosta tuli poliisille sivullisilta.
Pelastuslaitos sai yön aikana nostettu vedestä henkilöauton, josta löytyi siellä pitkään ollut vainaja. Poliisi on todennut, että vedestä nostettu ajoneuvo on sama kuin Äänekoskella vuonna 2012 kadonneella henkilöllä on ollut käytössä katoamishetkellä.
Kadonneen henkilön isä on vahvistanut medialle, että autosta löytyi tuolloin kadonnut 18-vuotias Jussi Peltola. Nuori mies oli lähtenyt autolla ystävänsä mökiltä riideltyään puhelimessa tyttöystävänsä kanssa.
– Yhdeksän vuoden odottaminen on päättynyt. Tämä on helpotus, että saadaan asialle piste ja jatkuva piina päättyy, Peltola kommentoi Ylelle.
Auton olivat löytäneet kaksi veljestä. He olivat kiinnostuneet Peltolan katoamistapauksesta nähtyään siitä kertovan televisio-ohjelman. Veljekset olivat rakentaneet muun muassa viistokaikuluotaimella varustetun kauko-ohjattavan veneen pystyäkseen paremmin tutkimaan vesistöjä.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja kiittää asiasta ilmoittaneita.
- EDIT 18.7.: Tarkennettu löydetyn henkilöllisyys
Lue myös: Vanhan sataman alueelta löytyi henkilöauto vedestä – auton sisällä oli vainaja
Kommentoi Facebookissa