URHEILU Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut Helsingin Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishanketta ja erityisesti sitä, miten valtionavustusta myönnettiin, käytettiin ja valvottiin hankkeessa. Tarkastuksessa ei tullut esiin viitteitä siitä, etteikö rahoitettu kokonaisuus olisi yleisesti valtionapupäätösten mukainen.
VTV:n tiedotteessa kuitenkin todetaan, että hankkeen kustannukset ovat nousseet merkittävästi. Hankkeen tarveselvityksessä esitetty kustannusarvio vuonna 2012 oli 197 miljoonaa euroa, syksyllä 2020 kustannusarvio oli noussut yli 330 miljoonaan euroon.
VTV ilmoittaa suorasukaisesti, ettei valtionapuviranomaisen suorittama valvonta vastannut monimuotoisen ja pitkäkestoisen hankkeen vaatimuksia. Hankkeeseen nimetyn ohjausryhmän tehtävänä oli varmistaa, että hankkeen kustannukset pysyvät hallinnassa ja hanke aikataulussa. Tarkastuksessa saadun käsityksen mukaan ohjausryhmä ei kyennyt asianmukaisesti suoriutumaan tehtävästään.
– Julkisten varojen käytön on oltava läpinäkyvää ja kustannustehokasta. Siksi valtion rahoittamia monimuotoisia ja pitkään kestäviä hankkeita tulee valvoa riittävästi, VTV:n ylitarkastaja Olli Piiroinen painottaa.
Rakennuttajana ja rahoittajaosapuolena toimivan Helsingin kaupungin hankkeelta laskuttamat kustannukset eivät VTV:n mukaan ole kaikilta osin olleet läpinäkyviä. Stadion-säätiön hankkeen kustannuksiin sisällyttämä oikeuden langettama hyvitysmaksu ei ole hankkeen avustuskelpoinen kustannus.
Olympiastadionin ”peruskorjausprojekti” on surullinen esimerkki poliittisella päätöksellä siunatusta kustannustasoltaan epärealistisesta hankkeesta. Peruskorjaukselle antoi siunauksensa 2012 silloinen urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto), joka antoi ymmärtää tehneensä poliittisen uransa parhaan päätöksensä.
Arhinmäki kantaa poliittisen vastuun. Hän olisi voinut tehdä toisenlaisenkin ratkaisun, jolla rakennuksen loppukäyttäjä, Suomen kansa, olisi samalla rahamäärällä saanut paljon enemmän.
Olympiastadion olisi kannattanut purkaa. Tilalle samaan paikkaan olisi voitu rakentaa kokonaan uusi moderni stadion, joka ulkokuoreltaan olisi voinut olla kopio vanhasta stadionista. Uusi stadion olisi maksanut suunnilleen saman verran kuin peruskorjausprojekti.
Tukholmassa Råsundan legendaarinen stadion, jolla vuonna 1958 pelattiin Pelen tähdittämien jalkapallon MM-kisojen loppuottelu, päätettiin 2000-luvulla purkaa. Tilalle rakennettiin moderni stadion suljettavine kattoineen. Tukholman uusi stadion maksoi noin 350 miljoonaa euroa.
Museovirastolle moinen ratkaisu Olympiastadionin tapauksessa ei tietenkään käynyt. Se halusi säilyttää Olympiastadionin sisärakenteet, joista valtaosa veronmaksajien kuittaamasta lisälaskusta tulikin.
Katsomoissa näköesteitä tarjoilevat pylväätkin piti säilyttää. Stadion-säätiön pomo Maija Innanen lohdutti, että ainahan voi kurkkia pylvään takaa.
Juttuvinkki: Faselin ja Lukashenkon hali on suomettumisesta tuttua poliittista teatteria
Museovirastolla on Suomessa paljon valtaa, vaikka se ei virallinen poliittinen päättäjä olekaan. Tämä on seurausta menneiden vuosikymmenten tylystä rakentamispolitiikasta, kun kauniita rakennuksia purettiin rumien betonimöhkäleiden tieltä. Siitä seurasi huono omatunto.
Rakennussuojelu on tärkeää, mutta touhun kustantavat veronmaksajatkin voisi ottaa huomioon. Urheilun ja konserttien areenat ovat ensisijaisesti olemassa rakennuksen loppukäyttäjiä eikä arkkitehtuurihistorioitsijoita varten.
Veronmaksajille tullutta yli 130 miljoonan lisälaskua ei ole pyydetty edes anteeksi. Median kautta on suitsutettu, kuinka hienosta asiasta olikaan kysymys.
Julkisuuskuvan kiillottamisprojektiin hätiin tuli laulajana ja näyttelijänä kunnostautunut suurta suosiota nauttiva Paula Vesala, joka myönsi Olympiastadionin peruskorjaukselle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon. Vesala ei ole arkkitehti, vaan suosittu julkisuuden henkilö.
Arkkitehtiuutisten haastattelussa Vesala perustelee päätöstään seuraavasti:
”Vaikka stadionin mittakaava on mykistävä ja monumentaalinen, jää pieniä detaljeja kuitenkin katsomaan. Peruskorjauksessa välittyivät tyylitaju ja hienot valinnat.”
”Kokonaisuus oli mykistävä.”
”On pidetty kiinni siitä, mikä tekee tästä rakennuksesta juuri tämän rakennuksen”.
”Lopputulos on ajattelun, päätösten ja asetettujen periaatteiden tulos”.
Vesalan perustelu on arkkitehtuurin kannalta ymmärrettävä. Poliittisessa päätöksessähän päädyttiin museoratkaisuun. Entisöintiprosessi ei epäonnistunutkaan.
Veronmaksajien pussista kustannetun 130 miljoonan euron lisälaskun osalta Vesalan kommentti ”lopputulos on ajattelun, päätösten ja asetettujen periaatteiden tulos” kuulostaa hirtehishuumorilta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kalervo Kummola kovasta ratkaisusta – ”Mitään poliittista painostusta ei minua kohtaan tullut”
Kommentoi Facebookissa