Vesilaitosmiehinä esiintyvät huijarit olivat tarkastavinaan putkia – asunnosta anastettiin omaisuutta

Ikäihmisten asuntoihin on tunkeuduttu erilaisilla tekosyillä, kuten huoltomiehiksi ja tuholaistorjujiksi tekeytyen.

Ikäihmisten asuntoihin on tunkeuduttu erilaisilla tekosyillä, kuten huoltomiehiksi ja tuholaistorjujiksi tekeytyen. (Kuva Fotolia)

Mieskaksikko oli kertonut tarkastuksen syyksi alueella olleet vesikatkot.

VARKAUS Poliisi tutkii omaisuusrikosta, jonka yhteydessä epäillyt tekijät ovat esiintyneet vesilaitoksen työntekijöinä. Torstaina 30.9. noin klo seitsemän aikaan aamulla oli mieskaksikko mennyt Taivalkoskella asuntoon esiintyen vesilaitoksen työntekijöinä.

Miehet olivat kertoneet tulevansa tarkastamaan vesiputkia, ja kertoneet syyksi alueella olleet vesikatkot. Toisen miehen ollessa tarkastamassa vesiputkia, oli toinen mies käynyt muualla asunnossa ja anastanut omaisuutta.

Poliisi pyytää vihjeitä ja varoittaa Taivalkoskella ja lähialueella esiintyvistä huijareista ja varkaista. Akuutissa tilanteessa vihjeet voi ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112. Kiireettömät vihjeet pyydetään lähettämään sähköpostiosoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi tai soittamaan puhelinnumeroon 0295 415 501.

Lue myös: Huijarit esiintyivät huoltomiehinä ja pääsivät asuntoihin – vanhuksilta vietiin rahaa ja pankkikortteja

Kommentoi Facebookissa