SUOMI 100 Pattijokelaisen Reino Näsin, 90, työhuone on täynnä sota-ajan historiaa. Valokuvat, esineistö ja kirjallisuus kielivät sotaveteraanin kiinnostuksesta aikaan, jolloin Suomessa elettiin kohtalon vuosia.
Sota, menetykset ja maan jälleen rakentaminen ovat muistoja, joita ei edes aika pysty himmentämään.
– Henkilökohtaiset sotakokemukseni jäivät lähinnä Lapin sotaan, mutta myös ne taistelut entistä aseveljeä kohtaan olivat rajuja. Tornion maihinnousu oli Lapin sodan avainoperaatio, jossa kaatui kahdeksassa päivässä noin 450 suomalaista, veteraani Näsi tietää kertoa.
Torniolaisessa maanviljelijäperheessä kasvanut Reino muistelee lapsuuttaan hyvin muistorikkaaksi. Elämä oli järjestyksenomaista ja tasapainoista, työtä tehtiin kykyjen ja voimavarojen mukaan.
– Myös unelmat olivat hyvin maanläheisiä. Emme haaveilleet suurista rikkauksista eikä hienoista vaatteista. Olimme onnellisia hyvästä viljasadosta ja rakastavasta perheestä, Reino taustoittaa hymyillen.
Torniojoen varrella asuneen Näsin perheen arki muuttui kuitenkin pysyvästi, kun perhettä kohtasi vuoden 1938 heinäkuussa suuri tragedia.
– Isä ja neljä sisarustani hukkuivat kalastusreissulla. Ydinperheeni kokoonpano muuttui kerralla. Lapsuudenleikit saivat jäädä, kun jouduin 12-vuotiaana ottamaan osavastuun perheestäni, veteraani Näsi muistelee hiljaisena.
Nuori suojeluskuntalainen
Elämän pysäyttäneestä perhetragediasta huolimatta lapsiperheen arjen oli jatkettava kulkuaan. Suojeluskunnan poikaosastoon liittynyt Reino teki parhaansa, jotta isänsä menettänyt perhe pysyi kiinni niin elämässä kuin leivässäkin.
– Aikaloikka lapsuudesta suoraan aikuisuuteen tapahtui kuitenkin kyynelten saattelemana. Olin tahtomattani joutunut astumaan suuriin saappaisiin, joten välillä matkanteko ontui ja tuntui joskus jopa raskaalle. Onneksi suojeluskuntataustani antoi voimaa ja auttoi pahimman ylitse.
Matkan varrella opitut tietotaidot ja ennen kaikkea vastuunkantaminen pääsivät oikeuksiinsa maanpuolustustehtävissä, johon nuori suojeluskuntalainenkin määrättiin aseellisena vuonna 1943.
Heinäkuussa -44 veteraani Näsi sai ensituntumaa sotaan, kun suojeluskuntapiiri määräsi ilmasuojelumiehet armeijan hevoskuljetuksiin rintamalle.
– Tein kaksi erillistä matkaa Laatokan itäpuolelle, Impilahti-Leskelä alueelle. Sain paljon puhutun tulikasteeni Nietjärven ratkaisutaisteluissa. Vaikka naapureiden lähettämät luotiterveiset tulivat tutuiksi, niin hevosmiehenä säästyin kuitenkin pahimmilta rytinöiltä, Reino Näsi selvittää mietteliäänä.
Sodan ja rauhan raja
Vuotta myöhemmin Reino Näsi sai käskyn siirtyä Tornioon, jossa oltiin valmistautumassa niin sanottuun saksalaissotaan. Tunnelmat olivat sekavat. Lappi eli kaaoksessa, sillä entisestä aseveljestä oli tullut vihollinen.
– Tunteille ei ollut kuitenkaan sijaa. Tärkeintä oli noudattaa käskyjä ja karkottaa saksalaiset maasta.
Näsin saamiin tehtäviin kuuluivat muun muassa siltavartiointi, desanttipartiointi sekä ihmisten ja eläinten evakuointi. Veteraani Näsi muistelee Lapin sodan avainoperaatioksi luonnehdittua Tornion maihinnousua todelliseksi jättioperaatioksi.
– Maihinnousu suunniteltiin ja tehtiin kaikessa hiljaisuudessa. Saksalaisten harhauttamiseksi edes siviilejä ei lähdetty evakuoimaan ennen operaatiota. Turvaan saattaminen tapahtui sodan keskellä, Näsi selvittää.
Tulitaistelun keskellä tapahtunut evakuointi asetti myös evakuointiryhmän haasteiden eteen.
– Saimme käskyn siirtää Tornio-Muonio valtatien varrella asuvat ihmiset ja eläimet Ruotsin puolelle. Syrjäkylän siviilit olivat turvassa, sillä saamiemme tietojen mukaan saksalaisilla ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa rämpiä metsissä ja suopoluilla.
Vaikka evakuointimatka oli lyhyt, niin sodan keskellä kaiken piti tapahtua nopeasti ja tarkasti. Suunnitteluun ja lähtövalmisteluihin ei ollut aikaa, sillä ihmiset heräsivät sotaan kaduillaan ja kodeissaan.
– Ilman Ruotsin armeijan lainaamia moottorilauttoja sodan ja rauhan rajana toiminut Torniojoki olisi ollut hankala ylittää. Naapureiden tarjoaman avun ansiosta säästyimme myös siviiliuhreilta, veteraani Näsi luonnehtii.
Suklaata ja konjakkia
Evakuointiryhmässä toiminut Näsi muistaa edelleen ne hetket, jolloin torniolaisevakoiden täyttämä moottorilautta lipui kohti Ruotsin lipun alla olevaa turvasatamaa.
– Edessämme loistivat mainosvalot ja joen rannalle kerääntynyt yleisö katseli aitiopaikalta Suomen puolella olevaa sotanäytelmää. Lautalla olevilla evakoilla oli tosielämän tarinaan kuitenkin hieman erilainen kosketuspinta, sotaveteraani Näsi kuvailee.
Onnistuneen evakuointioperaation jälkeen Reino Näsi määrättiin siltavartioon, jonka yhteydessä oli mahdollisuus tehdä myös pientä kauppaa. Monikaan ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, sillä saksalaisilla oli tunnetusti hyvät konjakkivarastot, suklaasta ja marmeladista puhumattakaan.
– Meillä oli vastaavasti vaihtovaluuttana elintarvikkeita ja villasukkia, joten siinä unohtui hetkiseksi sotatilanne, kun lämpimät saapassukat vaihdettiin marmeladiin, Näsi paljastaa hymyillen.
Lapin sodan raadollisuus ei jäänyt kuitenkaan veteraani Näsiltäkään huomaamatta. Desanttipartioinnin yhteydessä paljastui myös saksalaisten todellinen luonne.
– Saksalaiset miinoittivat ja hävittivät kaiken mahdollisen. He polttivat Lapin ilkeyttään, sillä tuhoamisella ei ollut sodan käynnin kannalta mitään merkitystä.
Myös veteraani Näsin lapsuudenkoti päättyi polttopullon uhriksi.
– Saksalaisten jäljiltä Lappi jouduttiin rakentamaan lähes jokaista siltaa ja kivijalkaa myöten uudelleen. Elämä alkoi sanan varsinaisessa merkityksessään täysin alusta, sotaveteraani Näsi luonnehtii.
Narvanlahden romutarha
Lapin sodan jälkeen monessa mukana ollut Reino Näsi määrättiin merivoimien erikoistehtävään, johon vain harvat tulivat valituksi.
– Jouduin meririntaman miinanraivaajaksi. Merivoimien jatkosodaksi kutsuttu miinanraivaus oli taistelua näkymätöntä vihollista vastaan. Saimme tehtävän raivata Suomenlahden keskiosien miinakentät Itämeren suusta Suursaaren itäpuolelle. Raskaan osaston syväraivaus ulottui myös Narvanlahden romutarhaan, joka oli kuuluisa uponneista laivan raadoista, viestintään erikoistunut Näsi selvittää.
Merellä tapahtuva miinanraivaus oli veteraani Näsin mukaan vaaralliseksi luokiteltu tehtävä. Merialueille laskettiin toisen maailmansodan aikana yli 60 000 merimiinaa ja raivausestettä.
– Tämä seurauksena muun muassa Suomenlahti oli maailman tiheimmin miinoitettu meri. Raivaustyöt eivät menneet ilman onnettomuuksia, sillä 28 merisotilasta menetti henkensä ja 36 vammautui, Näsi kertoo.
Raivauksissa tuhoutui myös kymmenen alusta ja kuusi vaurioitui telakkakuntoon. Miinanraivaus oli kovaa ja tarkkaa työtä.
– Virheisiin ei ollut varaa, vaikka toimimme koko ajan kovan työpaineen alla. Ruokahuolto ontui ja univelka painoi päälle. Raivauspäivät venyivät usein 12–16 -tuntisiksi ja muuttuvat sääolosuhteet toivat mukanaan kovia riskejä. Hyvä onni ja suuri seikkailunhalu pitivät kuitenkin elossa, joten pääsin siviiliin terveenä miehenä, veteraani Näsi kuvailee.
Miinanraivaajasta metsien mieheksi
Siviiliin päästyään miinanraivaaja Reino Näsi aloitti elämänsä sanan varsinaisessa merkityksessään tyhjältä maaperältä.
– Ensimmäiset vuodet menivät vasaran ja pokasahan varressa. Leipäpuu löytyi metsäalalta ja pesäpuu myöhemmin Pattijoelta. Perhe kasvoi aikoinaan kolmella lapsella, joten arki on pyörinyt tasaisten aaltojen tahtiin.
Metsätalousinsinöörinä toiminut Näsi jäi eläkkeelle vuonna 1987.
– Arki vapaaherrana on sujunut mallikkaasti, sillä olen hyvä löytämään itselleni mielekästä tekemistä. Politiikkaan en ole sotkenut käsiäni, mutta parinkymmenen vuoden toimi palo- ja pelastuslautakunnan puheenjohtajan oli mukava pesti.
Myös pitkäaikainen luottamustehtävä paikallisen veteraaniyhdistyksen sihteerinä on ollut erittäin mieluisaa ajanvietettä.
– Elämä eläkkeelläkin voi olla hyvin virikerikasta, sotaveteraani Näsi luonnehtii tyytyväisenä.
Kommentoi Facebookissa