ITSENÄISYYSPÄIVÄ Ylivieskalainen sotaveteraani Veikko Leppilampi, 94, toivottaa tulijan lämpimästi tervetulleeksi.
– Tulehan, niin näytän sinulle yhden hienoimmista muistoistani. Se on tässä, veteraani sanoo ja esittelee valokuvaa Linnan juhlista.
Veikko ja Kaino Leppilampi saivat presidenttiparilta kutsun vuoden 2015 tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.
– Olihan se niin suuri yllätys ja kunnianosoitus, että kirjekuorikin avattiin kyyneleet silmissä, veteraani Leppilampi muistelee kiitollisena.
Vaikka valmistautuminen tapahtumaan vaati omat järjestelynsä, niin pukuongelmalta kuitenkin vältyttiin. Rouva Leppilampi pyöritti paikkakunnalla aikoinaan muotiliikettä, joten kaapista löytyi myös tilaisuuteen sopiva juhlapuku.
– Ja mikä hienointa; puku oli kuin tehty Linnan juhliin, Kaino-rouva sanoo hymyillen.
Myös itse juhlavastaanotto on jäänyt Leppilammen pariskunnalta elävästi mieleen. Jännitys jäi ulkoportaille.
– Itse kättelytilanne oli lämminhenkinen ja koskettava. Presidenttipari otti vieraansa vastaan juhlallisesti, mutta rennosti. Linnan juhlista jäi kiitollinen mieli, sillä presidenttipari välittää aidosti myös meistä veteraaneista, Veikko Leppilampi kuvailee.
Isänmaallinen kasvatus
Kannuksessa, 13-lapsisessa perheessä kasvanut Leppilampi sanoo saaneensa isänmaallisen kasvatuksen.
– Olin hyvin innokas suojeluskuntalainen. Asepalveluksen suoritin Kemissä, jossa sain ensimmäisen kosketuksen niin sanottuun pystykorvakivääriin. Harjoittelin tarkkuusammuntaa ja aseen käsittelyä.
– Myöhemmässä vaiheessa opituista taidoista oli enemmän kuin hyötyä. Ne pelastivat jopa henkeni.
Ennen rintamapalvelukseen astumista Veikko Leppilampi suoritti aliupseerikoulun. Konekiväärikomppanian ryhmänjohtajaksi nimetyn nuorukaisen sotataival alkoi vuoden 1941 joulukuussa.
– Saimme käskyn siirtyä Syvärille ja asemapaikaksi tuli Kuuttilahti. Elettiin vuoden viimeistä päivää, talvi näytti pahimmat puolensa. Pakkasasteet olivat lähellä neljääkymmentä ja kaikki olivat jäässä. Niin miehet kuin kalustokin.
Iskurista kuului naksahdus
Kylmästä kelistä huolimatta miehet asettuivat kuitenkin aloilleen ja Leppilammen johdolla päätettiin huoltaa myös kalusto iskukuntoon.
– Sanoin pojille, että kivääristä on pidettävä yhtä hyvä huoli kuin morsiamesta. Niinpä aseet tarkistettiin ja lukot rasvattiin, Leppilampi kertaa.
Ampumataidoistaan tunnettu Leppilampi päätti heti asehuollon jälkeen kokeilla kiväärin toimivuutta, joten hän lähti asemapaikan läheisyydessä olevalle ranta-aukiolle lintujahtiin.
– Pitkään ei tarvinnut odotella, kun sain tähtäimeeni teeren. Painoin liipaisinta, mutta kuului vain naksahdus. Säikähdin, heitin aseen selkääni ja juoksin takaisin korsulle. Pyysin poikia puhdistamaan nopeasti lukot, sillä rasva ei kestänyt pakkasta.
– Tosipaikan tullen jokainen kivääri olisi ollut toimintakyvytön, Veikko Leppilampi selvittää.
Hälytysnaru katkesi
Ryhmänjohtaja Leppilammen aavistus aseen käytöstä kävi toteen jo seuraavana päivänä. Kuuttilahden saaressa olleessa korsussa oli 20 miestä, joista jokainen toimi vartiossa vuorollaan. Iltayhdeksän aikaan oli kersantti Leppilammen aika siirtyä omaan vartiovuoroonsa.
– Lähes saman tien alkoi kuulua erikoista rapinaa. Katsoin periskoopilla ja näin piikkilankaesteen edessä lumipukuun pukeutuneen miehen. Laitoin kiväärin penkan päälle ja ryhdyin tähtäämään. Tähdet valaisivat sen verran, että sain vihollisen jyvän päähän. Laukaisin ja mies kaatui siihen.
Heti laukaisun jälkeen Leppilampi nykäisi myös korsuun johtavaa hälytyslankaa, mutta se katkesi.
– Onneksi pojat ehtivät kuulla hälytyksen ja juoksivat apuun. Tulitaistelu oli kiivas, mutta kestoltaan vain kymmenisen minuuttia. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, sillä saimme pysäytettyä vihollisen.
Keskellä Syväriä käyty taistelu on jäänyt Leppilammen mieleen myös seuraavien päivien osalta.
– Tulenjohto ilmoitti heti aamulla, että kentällä olevat kaatuneet täytyy hakea välittömästi pois. Osallistuimme operaatioon ja sota kun oli, niin ei siinä vihollisen osalta liiemmälti tunteiltu. Ajattelimme vain omaa pärjäämistämme ja otimme eräältä kaatuneelta huopatossut. Niistä saimme lämpimät vartiosaappaat.
Suomalaiset rintamaveljet olivat Leppilammen mukaan myös hyviä kauppamiehiä.
– Varsinkin Syvärillä muonaa oli niukasti ja soppa laihaa, joten saksalaisten kanssa tehtiin tuottoisaa kauppaa. Säilykkeet olivat hyvä kaupankäyntiväline, mutta lämpimällä manttelilla sai myös erinomaista konjakkia, Leppilampi paljastaa hymyillen.
”Saapas oli täynnä verta”
Syväriltä Leppilammen porukka siirrettiin Kannakselle, jossa nuori kersantti nimettiin joukkueenjohtajaksi.
– Siellä oli kovia taisteluita ja miestappiot olivat valtavia.
Erityisesti taistelu, jossa myös Veikko Leppilampi haavoittui, on jäänyt veteraanin mieleen.
– Voih! Muistan sen edelleen kristallinkirkkaasti. Tulitaistelu oli kestänyt päivän ja ympärillä oli pelkkää tuhoa. Olimme väsyneitä ja nälkäisiä, mutta taistelun oli jatkuttava. Makasin näreikön juurella ja annoin kiväärin laulaa. Ilma oli pölystä sakeana, mutta jatkoin ampumista, kunnes tunsin jalassani ikävän vihlaisun. En katsonut sen enempää, vaan jatkoin ampumista.
Vasta myöhemmin illalla, kun Leppilampi otti saappaan jalasta, paljastui karu totuus.
– Saapas oli täynnä verta. Kranaatinsirpale oli rouhaissut pahan jäljen, mutta siinä tilanteessa ei ollut aikaa miettiä sen pidemmälle. Lääkintämies oli kaatunut, joten ryhdyin itse sitomaan jalkaani. Repäisin jostakin palan riepua ja kääräisin jalan ympärille. Siivosin enimmät veret saappaista ja jatkoin hommia.
Leppilammenkin onneksi taistelut Kannaksella kestivät haavoittumisen jälkeen vain viikon.
– Sodan päättyminen pelasti todennäköisesti henkeni.
Sodasta viimein siviiliin
Kersantti Leppilampi joutui jatkosodasta suoraan Lapin sotaan.
– Olin mukana Tornion maihinnousussa, mutta minun osaltani reissu jäi vuorokauteen. Muistan vain sen, että vastaanotto oli saksalaisten osalta tulinen. He pistivät kaiken palamaan. Myös laiva, jonka kannen kautta juoksimme laiturille, oli ilmiliekeissä.
Siinä vaiheessa kun porukka asettui asemiin, tapahtui Leppilammen terveydentilassa raju käänne.
– Minulle nousi kova kuume, sillä turvonnut jalka alkoi märkiä. Minut siirrettiin saman tien sairaankuljetusalukseen, joka kuljetti suoraan Oulun sotasairaalaan. Siihen päättyi minun taisteluni isänmaan puolesta, veteraani Leppilampi sanoo.
Kodin ja perheen veteraani perusti Ylivieskaan. Kaino-vaimo löytyi kirkosta ja perheeseen syntyi ajan myötä neljä lasta. Elämäntyönsä Veikko Leppilampi on tehnyt VR:n palveluksessa.
– Töiden kirjo oli erittäin laaja. Toimin 40 vuoden aikana muun muassa junamiehenä ja konduktöörinä.
Veikko Leppilammen poika on tunnettu gospel-artisti Jukka Leppilampi, joten sotaveteraani on vieläkin tunnetumman viihteen monitaiturin Mikko Leppilammen pappa.
– Poika on tullut pappaansa. Ei pelkää esiintymistä ja tykkää myös laulaa. Musiikki on ollut aina koko perheen harrastus. Veteraanikuoro ja keilailu ovat olleet harrastuksista tärkeimmät ja ovat edelleen.
Veteraanin iltahuuto on laulettu yli 200 kertaa ja jos terveys antaa siihen mahdollisuuden, niin keilapallokin pyörii edelleen.
Kommentoi Facebookissa