Vieraissa paremmin pärjäävä KooKoo pehmitti HIFK:n – ”Tosi tärkeät pisteet”

Kuva Fotolia

KooKoo voitti HIFK:n rankkareiden jälkeen 2-1. Kärpät puolestaan murjoi jumboseura SaiPan peräti 8-2.

JÄÄKIEKKO KooKoo on ollut tällä kaudella SM-liigan toiseksi paras vierasjoukkue, vaikka kotona sillä ei olekaan kulkenut. Torstaina KooKoo venyi jälleen hyvään vierastulokseen, kun se kaatoi kuumassa vireessä olevan HIFK:n 2-1-lukemin voittomaalikilpailun jälkeen.

– Oli tosi tiukka peli. Tultiin otteluun hyvin ja saatiin siihen se avausmaali, KooKoon päävalmentaja Olli Salo sanoi.

– Siihen saakka pelasimme tosi hyvin ja vielä senkin jälkeen, kunnes sitten tuli se uinahdus. Oman pään puolustuspeli petti aika pahasti ja IFK pääsi tasoittamaan. Jäimme vähän kiinni siihen maaliin, mutta toisessa erässä saimme keskialuetta tiiviimmäksi. Se vaikeutti IFK:n suorahyökkäyspelaamista ja sitä kautta peli oli sitten vähän kyttäilyä, Salo jatkoi.

KooKoolla oli saumansa ratkaista peli jo aiemmin ylivoimalla. Jatkoajallakin se pääsi jauhamaan hyvin yv:llä, mutta HIFK otti tärkeitä blokkeja.

– Ylivoimalla olisi pitänyt kyllä onnistua paremmin, mutta saimme toki itse siihen perään tärkeän alivoimatapon. Tosi tärkeät pisteet ja olen tosi tyytyväinen siihen, miten tänään puolustettiin, Salo linjasi.

Lappeenrannan SaiPa on ollut koko kauden ajan SM-liigan jumbo. Nyt Lappeenrannassa on jo nyrkkeilytermein lentänyt pyyhe kehään tämän kauden osalta.

SaiPa hävisi edellisen ottelunsa Ilvekselle 0-5 ja torstaina tuli lukemin 2-8 turpaan Oulun Kärpiltä.

Kärppien ykköshahmo oli lupaava Ville Koivunen. Hän sai hattutempun täyteen jo kahdessa ensimmäisessä erässä.

Juhlakalu Marko Anttila pelasi 500. ottelunsa SM-liigan runkosarjassa. Hän juhlisti sitä Kärppien avausmaalilla.

Kärpät nousi sarjassa kuudenneksi. SaiPa jatkaa edelleen viimeisenä. SaiPa on laskenut tällä kaudella omiin jo hälyttävät 149 maalia.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Sebastian Aho komeaan rajapyykkiin kymmenentenä suomalaisena

Kommentoi Facebookissa