Vietnamkin on nyt autonvalmistajamaa – ensimmäiset mallit esitellään Pariisin autonäyttelyssä

Punaisen katumaasturin linjat eivät häpeä perinteisten autonvalmistajien mallien rinnalla.

Punaisen katumaasturin linjat eivät häpeä perinteisten autonvalmistajien mallien rinnalla. (Kuva VinFast)

VinFast on kehittämässä myös sähkö- ja kaupunkiautoja, sähköbusseja sekä sähköisiä skoottereita.

AUTOT Vietnam on ollut tähän mennessä tunnettu kaikesta muusta kuin autonvalmistuksesta, mutta nyt asiaan tulee muutos. Maan suurin yksityisyritys VinGroup perusti nimittäin jonkin aikaa sitten oman automerkkinsä, jonka nimeksi annettiin VinFast. Merkin ensimmäisten mallien muotoilussa ei luotettu kuitenkaan oman maan osaamiseen, vaan ehdotuksia pyydettiin neljältä maineikkaalta italialaiselta design-toimistolta.

Niiltä saatiin 20 erilaista luonnosta, joiden joukosta vietnamilaiset pääsivät äänestämään oman suosikkinsa. Yli 62 000 ihmistä antoi äänensä, ja voittajaksi julistettiin ItalDesign. Muotojen hienosäädöstä ja viimeistelystä vastasi kuitenkin toinen design-toimisto, eli Pininfarina. Italialaiset pääsivät jättämään puumerkkinsä porrasperään ja katumaasturiin, jotka esitellään suurelle yleisölle lokakuussa ovensa avaavassa Pariisin autonäyttelyssä.

Autojen ensimmäiset kuvat julkaistiin jo nyt. Otoksissa komeilee harmaa porrasperä ja punainen katumaasturi, joiden linjat eivät todellakaan häpeä perinteisten autonvalmistajien mallien rinnalla. Porrasperän mittasuhteet vaikuttavat hyvin sopusuhtaisilta, ja ne tuovat mieleen esimerkiksi BMW:n tai Nissanin premium-merkki Infinitin mallit. Myös VinFastin porrasperä lienee siis tehty takavetopohjaiselle perusrakenteelle ainakin muodoista päätellen.

VinFastin porrasperä lienee tehty takavetopohjaiselle perusrakenteelle ainakin muodoista päätellen.
VinFastin porrasperä lienee tehty takavetopohjaiselle perusrakenteelle ainakin muodoista päätellen. (Kuva VinFast)

Sedanin kylkilinjaa dominoivat rauhalliset taitokset, ja takimmainen sivuikkuna kaventuu tyylikkäästi oven takareunaa lähestyttäessä. Yksilöllisempiä muotoja löytyy enemmän vasta auton nokasta ja perästä. Takavalot yhdistävä valonauha laskee alaspäin keskellä takaluukun kantta, jotta merkin logo on saatu sovitettua siihen. Maskissa komeileva logo toimii puolestaan konepellin keskipullistuman jatkeena, ja logoa reunustavat kromilistat jatkuvat kapeina valoviiruina. Niiden alle on asennettu vielä toiset umpiot, ja maskin epäsymmetrinen kromikoriste näyttää myös kuuluvan VinFastin tunnusmerkkeihin.

Se komeilee nimittäin myös vietnamilaisten katumaasturin maskissa. SUV:ssakin on hyödynnetty samoja muotoiluelementtejä kuin porrasperässä, mutta kaikki on astetta uhmakkaampaa. Auton perusmuodot tuovat vielä sedaniakin enemmän mieleen BMW:n vastaavat mallit, eli X3:n ja X5:n. Tämä koskee niin mittasuhteita kuin voimakkaasti leikattua sivuikkunalinjaa.

Autojen tekniikasta ei ole annettu vielä mitään tietoja, mutta tästäkin asiasta kuultaneen lisää lokakuun alussa, kun uutuudet tuodaan Pariisin autonäyttelyn parrasvaloihin. Myös autojen nimien julkaisua odotetaan samassa yhteydessä. Pariisin debyytin jälkeen VinFastin mallit esitellään Vietnamin kotimarkkinoilla vielä tämän vuoden puolella. Myös vienti on suunnitteilla tulevina vuosina, mutta kohdemaista ei ole vielä tietoa.

VinFastin tarjonta ei jää tähän, koska uusi autonvalmistaja on lisäksi kehittämässä ainakin omien sanojensa mukaan sähkö- ja kaupunkiautoja, sähköbusseja sekä sähköisiä skoottereita. Jäämme siis odottelemaan, mitä kaikkea Vietnamista on tulossa lähivuosina.

Lue myös: Virolainen sähköauto pyrkii markkinoille joukkorahoituksella – Nobe 100 on retrohenkinen kolmipyörä

Kommentoi Facebookissa