Vihreiden Jani Toivolan taksimatkoista ja asumisesta ei seurauksia – ”Emme voi mennä naapureilta kysymään”

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola hämmästelee hänen taksimatkoistaan noussutta kohua.

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola hämmästelee hänen taksimatkoistaan noussutta kohua. (Kuva AOP)

Eduskunnan hallintojohtaja muistuttaa, että taksikuluissa ei ole minkäänlaista euromääräistä kattoa.

KANSANEDUSTAJAT Sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa on noussut kohu vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan lukuisista taksimatkoista sekä epäselvästä asumisjärjestelystä.

Iltalehti on kertonut, kuinka Toivola on tämän vaalikauden aikana käyttänyt eduskunnan taksikorttia yhteensä 1 039 kertaa ja 6200 kilometrin edestä. Matkat ovat kustantaneet kaikkiaan 22 000 euroa, Toivola käytti taksia 45 kertaa myös ollessaan uupumuksen johdosta sairauslomalla.

Iltalehti kertoo Toivolan saavan myös korotettua kulukorvausta 329 euroa kuukaudessa, sillä hänen kotipaikkansa on Riihimäki. Naapurit eivät kuitenkaan ole nähneet Toivolaa pariin vuoteen asunnollaan, jota hän on yrittänyt myydä. Kansanedustajalla on asunto myös Helsingissä.

– Meillä on selkeät ja helposti valvottavat säännöt. Toista sataa kansanedustajaa on virallisesti kirjoilla muualla, mutta viettää aikaa täällä vaikka kuinka ja paljon. Emme me voi mennä heidän naapureiltaan kysymään, missä he kulloinkin asuvat, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kommentoi Helsingin Sanomille.

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti viime viikolla uudistaa kulukorvausjärjestelmänsä valvonnan. Kimmokkeena tähän oli aikaisempi selkkaus, kun perussuomalaisten kansanedustajat Teuvo Hakkarainen ja Ville Vähämäki olivat vuokranneet asunnokseen saunatilat.

Kansanedustajien matkustussäännöt ovat väljiä. Rauhio muistuttaa, että kansanedustajille ei ole määrätty minkäänlaista euromääräistä kattoa kuluihin, kuinka paljon taksia he voivat käyttää. Toivola itse puolustaa Facebook-kirjoituksessaan omaa taksinkäyttöään tehokkuudella.

”Käyttämällä taksia pystyn olemaan läsnä mahdollisimman monessa paikassa ja tehokkaasti. Olen tehnyt sen valinnan ja seison sen takana. Pelkkä yksi luku sinällään kertoo vielä hyvin vähän siitä, miten suoriudun työstäni.”

”Katson, että taksi on väline minulle tehdä tätä työtä. Taksin avulla pystyn useammin sanomaan ein sijaan kyllä. Tunnin tyhjä lovi keskipäivällä mahdollistaa vaikka kouluvierailun, jos menen sinne taksilla.”

Kritiikkiä Jani Toivolan taksinkäyttö on herättänyt paljon myös siksi, että vihreät ajavat politiikassaan autoilun vähentämistä, mutta kansanedustaja ei näytä käyttävän julkisia liikennevälineitä edes itse.

  • EDIT 19.00: Jani Toivola ilmoittaa päättäneensä siirtää perheensä kirjat Helsinkiin, josta tulee pysyvä kotipaikka. Riihimäen asunto jää vapaa-ajan käyttöön.

Lue myös: Kansanedustajat myöntävät porsaanreiät – ”Meillä on sopeutumiseläkkeellä elosteleva eliitti”

Kommentoi Facebookissa