SOSIAALINEN MEDIA Julkisuuden henkilöt ovat joutuneet monesti tilille harkitsemattomista sosiaalisen median päivityksistään. Yleisimmin tulilinjalla ovat olleet maahanmuuttokriittiset poliitikot, joiden sanavalintoja on saatu selitellä puoluejohtoa myöten.
Mutta osataan sitä pääkaupunkiseudullakin ja niin sanottujen suvaitsevien piirissä. Helsinkiläinen vihreä kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra solvasi Facebook-päivityksessään perjantai-iltana maaseudun asukkaita.
”Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”
Asiaan tarttui keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä, joka jakoi Twitter-tilillään kuvakaappauksen päivityksestä.
”Siinäpä sitä sydämen sivistystä vihreiden tyyliin. Valtuutetulta meni kyllä pahasti penkin alle. Mitä sanoo Touko Aalto?”
Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus. Helsingin Sanomille Fatim Diarra selitti kyseessä olevan asiayhteydestä irrotettu ”alakommentti” ja ironiaa.

”Heitin Facebook-kommentissa vitsin omista sukujuuristani ja Pellosta, eli siinä ei vittuiltu kaikille, jotka asuvat maaseudulla, vaan omasta sukuhistoriasta.”
Diarra kertoo saaneensa asian johdosta ”neekerikommentteja” ja syyllistää tapahtuneesta osaltaan myös Mikko Kärnää, joka nosti päivityksen esille. Iltalehdelle Diarra selittää asiaa lisää, mutta sotkeutuu vain syvemmälle.
”Insestiläppäni, jonka muut kommenttiosiossa tajusivatkin, liittyy siihen, että Sallassa, mikä on Pellon vieressä, on Sallan tautia, mikä johtuu siitä, että on ollut liian läheisiä yhteyksiä serkkujen kanssa.”
Mikko Kärnä kertoo olevansa pahoillaan Fatim Diarran saamasta rasistisesta palautteesta, mutta on surullinen myös siitä, että Diarra ei edelleenkään pyydä rehellisesti anteeksi, vaan pitää suurimpana ongelmana sitä, että asia tuli julkiseksi. Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto on toistaiseksi kuitannut Diarran puheet ”mustana huumorina”.
”Haastan kaikki pohtimaan, millainen kohu potenssiin kymmenen tästä olisi noussut, jos kyseessä olisi ollut jonkun muun puolueen edustaja? Haastan myös pohtimaan, mitä vihreät ovat vastaavissa tilanteissa muiden puolueiden edustajille sanoneet. Nyt vihreiden oma puoluejohto istuu aivan hiljaa ja se hämmästyttää minua.”
Kärnää eivät Diarran selitykset myöskään Pellosta ja Sallan taudista vakuuta, vaan niillä loukataan lisää sekä sallalaisia, Sallan tautia sairastavia että insestin uhreja.
Helsinkiläiseltä cityvihreältä on myös muun Suomen maantieto pahasti pielessä. Pello ja Salla eivät sijaitse läheskään vierekkäin.
Pello sijaitsee aivan Suomen länsirajalla, Ruotsin kupeessa, Salla on puolestaan Venäjän naapurina itärajalla. Sallasta jouduttiin jopa luovuttamaan itäosa Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa talvisodan jälkeen vuonna 1940. Välimatkaa paikkakunnilla on yli 200 kilometriä.
Sallan tauti kuuluu Kehitysvammaisten Tukiliiton mukaan suomalaiseen tautiperintöön. Sairaus kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1979 ja nimettiin ensimmäisten potilaiden synnyinseudun mukaan. Suomessa on diagnosoitu runsaat sata, Ruotsissa vajaa 30, mutta muualla vain yksittäisiä tapauksia.
Uusia Sallan tautia sairastavia lapsia todetaan keskimäärin kaksi potilasta vuodessa.
- EDIT 07.11.2017: Touko Aalto päätyi pyytämään anteeksi, artikkelin löydät tästä.
Kommentoi Facebookissa