Viikonvaihteessa sataa runsaasti lunta – navakka tuuli kinostaa lunta ja heikentää näkyvyyttä

Liikenneolosuhteet heikkenevät ja ajokeli on paikoin jopa erittäin huono.

Liikenneolosuhteet heikkenevät ja ajokeli on paikoin jopa erittäin huono. (Kuva Fotolia)

Sateet tulevat enimmäkseen lumena, mutta sunnuntaina sade voi tulla myös vetenä tai räntänä.

SÄÄTILA Suomen yli liikkuu sunnuntain ja maanantain aikana matalapaine, johon liittyvästä sadealueesta saadaan varsinkin maan etelä- ja keskiosaan runsaasti lunta. Ajokeli voi olla paikoin erittäin huono.

Ilmatieteen laitoksen tekemän ennusteen mukaan etelästä Suomen yli koilliseen kulkee sunnuntain ja maanantain aikana matalapaine. Matalapaineeseen liittyvä sadealue saapuu etelästä lounais- ja etelärannikolle lauantai-iltana ja leviää sunnuntain ja maanantain aikana Etelä-Lappiin asti.

Sateet tulevat enimmäkseen lumena, mutta sunnuntaina lounais- ja etelärannikolla lämpötila nousee hieman nollan yläpuolelle, jolloin sade voi tulla vetenä tai räntänä.

Runsaimmillaan lumisade on sunnuntaiaamuyön ja -aamun aikana etelärannikolla ja maanantaiaamuna maan länsiosassa. Yhteensä lunta kertyy lauantai-illan ja maanantai-illan välillä maan etelä- ja keskiosassa tämän hetkisten ennusteiden mukaan 20–25 senttimetriä.

– Navakka itätuuli kinostaa lunta ja heikentää näkyvyyttä, minkä johdosta liikenneolosuhteet heikkenevät. Ajokeli on paikoin jopa erittäin huono, sanoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.

Maanantai-iltaan mennessä sadealue heikkenee ja liikkuu maan pohjoisosaan. Ensi viikko jatkuu enimmäkseen poutaisessa pakkassäässä.

Lue myös: Muista nämä vinkit lumitöissä – säilytä naapurisopu ja kolaa lumikasat omalle tontille

Kommentoi Facebookissa