VIINIT Taannoin Helsingin Sanomissa maisteltiin edullisia Chianteja. Chianti on alue Toscanassa ja sen päärypäle on Sangiovese, Jupiterin veri.
Testin voitti Basciano Chianti Rufina 2017. Jutussa kerrottiin, että viinin saatavuus on heikko. Itselläni sattui olemaan sitä kuusi pulloa varastossa ja kolme matkalla omaan korttelimyymälääni eli lähi-Alkoon. Samassa lähetyksessä oli tulossa vielä kolme pulloa erinomaista Beaujolaista. Sen rypäle on Gamay.
Olin tilannut pullot Alkon nettikaupasta. Sieltä ne kiltisti toimitetaan asiakkaan toivomaan myymälään. Kuljetuskustannuksia ei peritä, ellei asiakas halua DHL:n pikakuljetusta. Itselläni ei niin kiire ole, valmiissa maailmassa.
Kirjoitin asiasta Facebookiin, omalle seinälleni ja otin kuvan pulloistani sekä kantaa viiniin ja sen käyttöön. Moni kaveri kertoi innoissaan onnistuneensa tilaamaan kyseistä herkkua omaan noutopisteeseensä.
En kiusaa lukijoita pimittämällä tietoa, vaan kerron, että tämä Chianti on sellainen, joka avataan siinä vaiheessa, kun ruvetaan tekemään tomaattista pastakastiketta. Kun pastaa ruvetaan keittämään, kaadetaan viini laseihin (tai lasiin, jos ihan itsekseen ollaan). Jos toimii näin, on ruokailun alkaessa lasissa viiniä, joka taittaa tomaatin kanssa toinen toisensa hapokkuutta ja huuhtelee suun raikkaaksi, jättäen monipuolisen, hedelmäisen jälkimaun. Viini kestää juustoja, suorastaan tykkää niistä.
Ja tuosta testistä ja sen jälkiseurauksista sain kimmokkeen kirjoittaa hieman tästä tilaamisesta Alkon kautta. Kun se ei pidä paikkaansa, ettei sitä meidän Alkosta saa. Saa, kun tilaa. Menee muutama päivä, mutta entä sitten?

Turvallinen valinta
Alko on nettikauppana turvallinen valinta. Kauppa on melko helppo käyttää eikä se edellytä kirjautumista asiakkaaksi – itse en ole kirjautunut, vaikka palvelua käytänkin. Viinikellariin olen kirjoilla, jotta saan uutiskirjeet eli tarjoukset. Alkon tietosuoja on hyvä ja toimitusvarmuus on mainio. Lisäksi puhelimeen ja sähköpostiin tulee riittävästi informaatiota. Osoitekin on helppo muistaa.
Kotoinen monopoli on myös siitä kiva, että se ottaa vastaan viallisen tuotteen, jonka se on asiakkaalle myynyt.
Valikoima on suhteellisen laaja. En ole tilannut kuin mietoja viinejä, mutta niissäkin on valinnan varaa ihan mukavasti: 2949 punaviiniä, 2030 valkoviiniä, 351 roseeviiniä ja 1235 kuohuviiniä ja samppanjaa.
Apuneuvoja
Jotta tuohon saa jotain järkeä ja järjestystä, kannattaa opetella käyttämään erilaisia arvostelupalveluja. Esimerkkeinä Viinilehden sivusto, harrastaja-arvosteluja keräävä Vivino ja asiantuntija-arvioita sekä kansainvälisiä hintavertailuja tarjoava Wine Searcher.
Viinilehden Viinistä viiniin ja Vivino ovat ladattavissa kännykkään, kuten Pekka Suorsan Viiniopas. Vivino toimii missä vain missä netti toimii ja jos kuvaat etiketin, saat arvostelun, luonnehdinnat (kevyt-täyteläinen, kuiva-makea, pehmeä-happoinen) ja hieman selaamalla vuosikertavalikon, hintatietoa ja sen tiedon, kuka nyt ainakin tuotetta myy (olet tosin jo hyllyn edessä kuvia ottamassa). On myös ihan hauska katsoa, mitä muut ovat tykänneet omasta suosikista.
Suoraviivaisestikin voi tuotetarkistuksia tehdä: menet Alkon sivuille, kopioit tuotteen tittelin ja lykkäät googleen (ota uusi ikkuna, niin säilyt vielä tilaamassa). Katsot sitten mitä tuotteesta missäkin kirjoitetaan.
Ihminen miettii myös sitä, ehtiikö hakemaan myymälästä (tai haja-asutusalueella noutopisteestä) tilaamansa paketin. No, säilyttävät niitä 10 päivää ja valtakirjallakin ne saa, joten suurta hätää ei pitäisi olla tai tulla.
Tilaaminen
Tee näin:
Mene sivustoille.
Klikkaa ”tuotteet”.
Etsi haluamasi tai muuten vain kiinnostava tuote.
Voit säätää tuotteen sivulta määrän. Klikkaa ”Lisää ostoskoriin”.
Nyt voit klikata ”Avaa ostoskori”. Voit tarkastella tilannetta. Klikkaa joko ”Kassalle” eli maksamaan tai ”Jatka ostoksia”.
Loppu sujuu kuin itsestään.

Syitä ja vinkkejä
Kun juhlapyhät tulevat – kuten joulu – joka paikassa on ruuhkaa. Säästää aikaa ja hermoja suunnitella asiat etukäteen. Ja sitten voi tilata koko setin haluttuun pisteeseen.
Nyt ollaan keskellä satokautta ja riistakausikin on aluillaan. Annan pari vinkkiä.
Kuvassa vasemmalla on Chateau de Pierreux Brouilly 2018, Beaujolais. Se on keskitäyteläinen, loistava satokauden viini, joka sopii niin kasviksia (juurekset!), mietoja juustoja (mozzarella-raaste) kuin lihaakin (erityisesti linnut) sisältäville ruoille. Käyttövalmis heti.
Keskellä on Dit Celler Cabirol 2017. Se on minulle riistaviini. Vuosikerta on vaihtunut mutta uskon uudenkin olevan loistava riistaviini. Pullo lorotetaan mielellään kaatimeen vähintään 6 tuntia ennen tarjoilua eli lauantaiaamuna pullo auki ja sisältö dekantteriin ja sitten ehtoommalla on kivat bileet. Viini tulee meille harvinaiselta alueelta Espanjasta, Montsantista. Sen naapuri on Priorat, josta tulleena tämä viini maksaisi kaksi kertaa niin paljon kuin nyt. Voi varastoida.
Oikealla on minun makuuni paras alle 30 euron samppanja, Le Bullet Champagne Brut. Siinä on miellyttävää pullokypsytyksestä peräisin olevaa briossisuutta, joka luo illuusion vähän tyyriimmästä tuotteesta.
Kun me juomme kesällä Sauvignon Blanceja sekä Pinot Grigioita ja kylmempinä aikoina Rieslingiä ja Chardonnayta, niin ehdotan, että kokeilet keveämmälle kasvisruoalle saksalaista That’s Neiss Pinot Grigio Trocken 2018:aa, koska se on erinomainen viini ja Riesling-alueelta tuleva Pinot Grigio.
Ja siunatuksi lopuksi vinkki kermaiselle ja aromikkaalle sienikastikkeelle (tai risotolle): Julius Silvaner Westhofener Rotenstein Organic 2019.
Kumpikin lopuksi mainittu valkoviini on vegaaninen.
Cincin!
Lue myös: Pastaa, munakoisoa, fetaa ja tomaattia – loistavaa viikonloppusapuskaa!
Kommentoi Facebookissa