Villiluomun markkinat ovat kasvussa – suurin osa Suomen metsäalueista olisi luomukelpoista

Sertifioidusta metsästä voisi poimia vaikkapa suppilovahveroita luomutuotteina.

Luomukeruualueeksi sertifioidusta metsästä voisi poimia vaikkapa suppilovahveroita luomutuotteina. (Kuva Birgitta Partanen)

Metsän sertifiointi luomukeruualueeksi ei estä talousmetsän tavallisia hoitotoimia.

LUONTO Luomuluonnontuotteiden kysyntä maailmalla on lisääntymässä. Pro Luomun mukaan Suomella on loistavat edellytykset poimia osansa villiluomun markkinoiden kasvusta, kunhan sertifioitua luomukeruualaa saadaan lisää.

Suomen sertifioitu luomukeruuala on maailman laajin, noin 12 miljoonaa hehtaaria. Se sijaitsee valtaosin Pohjois-Suomessa. Perinteisten elintarvikkeiden lisäksi luomuluonnontuotteille on kysyntää superfoodien, ravintolisien ja kosmetiikan valmistuksessa.

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola pitää luomukeruuta kiinnostavana mahdollisuutena edistää maaseudun toimeentuloa ja yrittäjyyttä.

– Sertifiointi perustuu vapaaehtoisuuteen, joten on löydettävä väylä toteuttaa se siten, että maanomistajille on siitä enemmän hyötyä kuin haittaa. Pohjois-Suomessa luodusta mallista on hyviä kokemuksia, Tiirola totesi Lahdessa avatessaan Luomukeruun mahdollisuudet -seminaarin.

Metsän sertifiointi luomukeruualueeksi ei estä talousmetsän tavallisia hoitotoimia: sertifioinnin ehtona on, että alueella ei ole kolmen edellisvuoden aikana käytetty luomussa kiellettyjä kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Asiantuntijoiden mukaan yli 95 prosenttia Suomen metsäalueista olisi luomukelpoista.

Mikko Tiirola arvioi, että metsäalan järjestelmällisesti keräämät tiedot metsien hoitotoimista sekä alalle kehitetyt digitaaliset palvelut luovat hyvän perustan luomukeruualueiden valvontaan. Luomun brändin hän näkee hyödyttävän metsäbiotaloutta laajemminkin.

– Brändi luo positiivista mielikuvaa kestävälle puuntuotannolle ja matkailulle, vaikka ei niihin suoranaisesti liitykään. Välttämätön edellytys on se, että luomubrändi tukee kestävää ja kannattavaa metsätaloutta ja metsänomistajan päätöksenteko-oikeutta, Tiirola huomautti.

Suurin osa suomalaisista luomukeruutuotteista on luomumustikkaa ja -puolukkaa: esimerkiksi vuonna 2016 luomumustikkaa kerättiin myyntiin lähes 3,3 miljoonaa kg ja luomupuolukkaa lähes 1,5 miljoonaa kg.

Suomalaisyritykset hyödyntävät myös maanomistajan luvalla kerättäviä tuotteita kuten luomumahlaa ja -kuusenkerkkiä. Superfood-ala käyttää tuotteissaan luomuna esimerkiksi pakuria ja mustikkaa, mutta kiinnostavia ovat myös luomupihka sekä luomumännyn kuoriuute ja siitepöly.

Luomukeruun mahdollisuudet -seminaarin järjestivät yhteistyössä Pro Luomun vetämä luomun koordinaatiohanke ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin vetämä luonnontuotealan koordinaatiohanke. Kumpaakin hanketta rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma.

Kommentoi Facebookissa