Volkswagen esitteli edullisimman katumaasturinsa – T-Crossiin ei saa nelivetoa edes lisävarusteena

Uutuuteen pääsee tutustumaan Suomessa jo pikapuoliin Auto 2018 -näyttelyssä.

Uutuuteen pääsee tutustumaan Suomessa jo pikapuoliin Auto 2018 -näyttelyssä. (Kuva Volkswagen)

Pikkuautoluokan SUV on myös Volkswagenin kaikkien aikojen pienin katumaasturi.

AUTOT VW on kehittänyt jo pitkään pikkuautoluokan katumaasturia nykyisen Polon pohjalta. Konsernikumppani Seat esitteli vastaavalla reseptillä tehdyn Aronan jo viime vuonna, ja nyt emomerkki Volkswagen lanseerasi pienimmän ja edullisimman SUV:nsa samanaikaisesti Amsterdamissa, Shanghaissa ja São Paulossa. T-Crossiksi nimetyn uutuuden edullisuus näkyy myös siinä, että siihen ei saa nelivetoa edes lisävarusteena.

Auton ulkonäkö on silti hyvin SUV-mainen. Edestä T-Cross muistuttaa hieman kutistettua T-Rocia tai Touaregia maskiin sulautuvien ajovalojen ansiosta. Kylkilinjan terävät pokkaukset tuovat puolestaan mieleen nykyisen Tiguanin, vaikka T-Cross on toki huomattavasti lyhyempi. Auton muotoilu on omaleimaisinta perän osalta. Sitä dominoi takavalot yhteen liittävä tumma paneeli, joka auttaa tekemään T-Crossista todellista leveämmän oloisen.

Kokonaispituus kirjataan 4,11 metrin lukemaan, eli katumaasturi on hitusen Poloa pidempi.
Kokonaispituus kirjataan 4,11 metrin lukemaan, eli katumaasturi on hitusen Poloa pidempi. (Kuva Volkswagen)

Uutuus on tehty Polon ja kumppaneiden tapaan VW-konsernin MQB A0 -pohjalevylle, jonka ansiosta etuakselisto on saatu sijoitettua melko pitkälle eteen. Tämän vuoksi T-Crossin akseliväli on 2,56 metriä, mikä on reilu mitta auton kokonaispituuteen nähden. Se kirjataan 4,11 metrin lukemaan, eli katumaasturi on hitusen Poloa pidempi.

Akselivälin pitäisi tehdä myös sisätiloista mukavan väljät luokassaan. Auto on ainakin valmistajansa mukaan aidosti viisipaikkainen, ja takaistuinta pystyy siirtämään pituussuunnassa 140 millin verran. Näin T-Crossiin saa joko paremmat takatilat tai isomman tavaratilan. Sen vetoisuus on 385–455 litraa, ja kokonaisvolyymiksi kerrotaan 1281 litraa takapenkin selkänojat kaadettuina.

Uutuuden lähtökohta näkyy sisustassa, koska kojelauta on hyvin samantyylinen Polon kanssa. Sen muodoissa ja materiaaleissa on kuitenkin pieniä eroja, ja ratti vaikuttaisi olevan täysin erilainen. T-Crossiin saa samat tietoviihdejärjestelmät kuin esimerkiksi Poloon, ja tarjolla on myös älypuhelimen induktiivinen latausmahdollisuus sekä jopa neljä USB-porttia.

Tavaratilan vetoisuus on 385–455 litraa, ja kokonaisvolyymi 1281 litraa takapenkin selkänojat kaadettuina.
Tavaratilan vetoisuus on 385–455 litraa, ja kokonaisvolyymi 1281 litraa takapenkin selkänojat kaadettuina. (Kuva Volkswagen)

Pikku-SUV:n pellin alle tarjotaan neljää turbokonetta, joista kolme käy bensalla. Ne ovat litran kokoisen TSI:n 95- ja 115-hevosvoimaiset tehoversiot sekä 150-heppainen 1,5-litrainen TSI. Ainoa diesel on 95 hevosvoimaa tuottava 1,6-litrainen TDI, ja kaikki moottorit ovat luonnollisesti uusimpien Euro 6d-TEMP-päästömääräysten mukaisia.

T-Crossissa on pikkuautoksi varsin kattava ajoavustinvalikoima jo vakiona. Siihen kuuluu muun muassa jalankulkijoita tarkkaileva Front Assist, kaupunkiliikenteen hätäjarrutustoiminto, kaista-avustin ja takana tulevaa liikennettä tarkkaileva kuolleen kulman varoitin. Lisähintaan autoon saa puolestaan esimerkiksi kuljettajan vireystilaa valvovan Driver Alertin, etäisyystutkalla varustetun vakionopeudensäätimen ja pysäköintiavustimen.

T-Crossin tuotanto alkaa myöhemmin tämän vuoden aikana peräti kolmella tehtaalla eri puolilla maailmaa, eli Espanjassa, Etelä-Amerikassa ja Kiinassa. Myynti starttaa puolestaan ensi vuoden alkupuolella. Uutuuteen pääsee muuten tutustumaan Suomessa jo pikapuoliin, kun se tuodaan Helsingissä 9.–11.11. järjestettävään Auto 2018 -näyttelyyn.

Lue myös: Volkswagen Golfin huippuversion tehoja joudutaan leikkaamaan – syynä uusi WLTP-kulutusmittaus

Kommentoi Facebookissa